"Miksikä erota, rakas appi? Tule kanssamme avaraan maailmaan!"
"Niin isä, tule…"
"En, rakkaat lapseni… Jos matkustan jonnekin, niin lähden kotiin
Tassinork'iin… Siellä on kumminkin työni odottamassa."
Arnaluk aikoo vastata, mutta äkkiä huomaa nuori rouva, että hänen lautasensa alla on jotakin.
Vain kapea silkkipaperiliuska.
"Katso Erik… tervehdys… Lue se!"
Erik pitää paperia kädessään. Vasempaan yläkulmaan on maalattu muutamia kiinalaisia kirjaimia. Erik tuntee ne ja huudahtaa hämmästyksestä.
Eikö hän tuntisi tuota nimeä, jonka Wen Siang niin usein oli piirtänyt lumeen heidän levätessään… rakastettunsa nimen — viimeisen kuiskaamansa sanan henkien valtakunnan kynnyksellä.
"A-lu-li!"
Arnaluk ymmärtää heti. Sillä vaikka Erik ei kertonutkaan helmen tarinaa, niin puhui hän korvaukseksi A-lu-li'sta. Ja hänet on Arnaluk ymmärtänyt. Rakkaus on sama kaukaisessa ja jäisessä pohjolassakin kuin Yangtsekiaug'in kesäisillä rannoilla.