EDELMAN. Eivät. Mutta monin verroin tärkeämmät.
KALTIMO. (Naurahtaen.) No, mitkähän asiat ne nyt lienevät valtion asioitakin tärkeämmät?
EDELMAN. Omani. Ja ehkä sitäpaitsi vielä erään toisen, joka ei itse osaa asioitaan hoitaa.
KAARLE WELLE. Eikö herra ministeri suvaitse istua?
KALTIMO. Kiitän. (Istuutuu. On ilmeisesti sangen hermostunut.)
KAARLE WELLE. Saanko ehkä toisia odoteltaessa tarjota herroille lasin whiskyä?
KALTIMO. Kiitos, ei millään muotoa!
EDELMAN. Mitä? Oletko sinä sairas?
KALTIMO. En. Mutta minä olen — ministeri.
EDELMAN. Se näkyy totta tosiaankin olevan sama asia!