— Your healt! — Tietysti tulette mukaani, tahtoisin teidän arvosteluanne, jatkoi hän.
— Ottakaa pätevämpiä henkilöitä mukaanne, minä en kykene arvostelemaan.
— Seastarin päällikkö ja konemestari tulevat myös.
— Tuleeko naisväkeä matkaan?
— Ei, en ainakaan luule.
— Sitten tulen.
Villa Casta sijaitsi lähellä rantaa Cadizin ja Pontalisin välillä. Valtamaantie kulki huvilan ja sataman välitse. Rannassa oli vene, jonka omistivat yhdessä molemmat jätkät — tunnemme heidät jo ennestään ja toistaiseksi kutsumme nimillä »vaaleaverinen» ja »tummaverinen». Omistajat istuivat rantakivillä, poltellen omatekoisia Sikaareja. Vaaleaverinen oli tuonut minulle lordin kirjeen. Lordi ja minä läksimme sitten jätkien soutamina kaupunkiin ja edelleen seitsemän junalla kohti sen kuuluisan parturin kaupunkia. Tämä oli ensimmäinen rautatiematkani Espanjassa ja senvuoksi sangen mielenkiintoinen. Sevilla, Cordova ja Cadiz ovat mainittavimmat kaupungit Andalusian alatasangolla. Guadalquivir, suurenlainen joki, virtaa tasaisesti läpi yllämainitun maakunnan, laskien ruskean-harmaan vetensä Atlantin valtamereen. Mainittua jokea pääsee, tai pääsi ainakin siihen aikaan, pienemmillä aluksilla Sevillaan ja vieläpä Cordovaan asti. Muuten on Andalusia vuorista seutua.
Seuraavana aamuna nousin aikaisin ja menin katselemaan muistorikasta kaupunkia. Leikkautin tukkani kuuluisassa parturiliikkeessä, jossa — tämä väite menee hotellin ovenvartijan laskuun — »Sevillan parturi» oli aikoinaan työskennellyt. Sitten kertoi sama ovenvartija, kaunis ja komea keski-iän jo jättänyt mies, jolla nähtävästi ennen oli ollut paremmat päivät, että lordi ja madame pari vuotta sitten olivat asuneet tässä hotellissa, jossa ulkomaalainen hienosto Sevillassa vieraillessaan asuu. Lordi, hän sanoi, on hieno ja rikas mies, joka antaa rahojen luistaa eikä kitsaile juomarahoissa.
— Te kaiketi hyvin tunnette lordi Lakefordin? kysyi ovenvartija.
— En paljon; tutustuin häneen äskettäin Cadizissa.