Niinpä he tekaisivat kissalle pitkän sukutaulun tavanmukaiseen malliin. Sitten Sam lainasi mustan silkkihatun ja vei eräänä pimeänä iltapäivänä kissan sukutauluineen päivineen näyttelypaikan ovelle. Musta mies osasi käyttäytyä arvokkaasti. Hän oli näet ollut Sixth Avenuella parturina ja pystyi näiden muutamien minuuttien ajaksi saamaan esiintymiseensä enemmän loistoa ja ylhäisiä eleitä kuin Jap Malee koko ikänään, ja siinä epäilemättä syy, miksi Analostanin prinsessa otettiin niin huomaavaisesti vastaan kissanäyttelyyn.
Jap oli hyvin ylpeä päästyään mukaan näyttelyyn, mutta tunsi samalla laitakaupungin kasvatin suurta kunnioitusta yläluokkaa kohtaan, ja kun hän avajaispäivänä tuli ovelle, hän masentui tyystin nähdessään sellaisen määrän vaunuja ja silkkihattuja. Ovenvartija katsoi häneen terävästi, mutta nähtyään lipun päästi hänet kuitenkin sisään, koska piti häntä jonkun näytteillepanijan tallirenkinä.
Salissa oli pitkien häkkirivien edessä samettimatot. Jap hiiviskeli arkana laitimmaisilla käytävillä ja näki monenlaisia kissoja, joista toisilla oli punaiset, toisilla siniset nauhat. Hän kurkisteli joka puolelle, mutta ei uskaltanut kysyä omaa kissaansa, sillä häntä värisytti jo pelkkä ajatuskin, mitä tämä loistava seurapiiri mahtaisi sanoa, jos se saisi tietää, minkä metkun hän oli sille tehnyt.
Hän oli kiertänyt kaikki sivukäytävät ja nähnyt monta palkinnon saajaa, mutta ei merkkiäkään takapihan kissasta. Keskikäytävällä oli enemmän väkeä. Hän suuntasi nyt kulkunsa sinne, mutta kun hän ei vieläkään nähnyt omaa kissaansa, hän arveli että tuomarit olivat varmaan keksineet petoksen ja hylänneet sen. Vähät siitä, hän oli joka tapauksessa päässyt näyttelyyn ja tiesi nyt, mistä tapaisi arvokkaita persian- ja angorakissoja.
Keskimmäisessä rivissä olivat valiokissat. Siellä oli kova tungos. Käytävä oli aidattu köysillä ja kaksi poliisia piti yleisöä liikkeellä. Jap työntyi joukkoon, mutta ei nähnyt päiden ylitse, ja vaikka hyvinpukeutuneet katsojat koettivatkin väistää hänen huonoja vaatteitaan, ei hän päässyt tunkeutumaan kyllin lähelle. Huomautuksista hän kuitenkin arvasi, että näyttelyn helmi oli siellä.
— Onpa se kaunis! sanoi eräs pitkä nainen.
— Ja miten hienostunut! vastasi toinen.
— Näkee jo päältäkin, että sen esivanhemmat ovat eläneet monien sukupolvien ajan hienoissa piireissä.
— Haluaisinpa omistaa tuon upean eläimen!
— Kuinka tyynen arvokas se onkaan!