— Pois tieltä, senkin kelvoton! huutaa kaupustelija ja hätistelee kepillään asiatonta kärkkyjää avatakseen tietä pienelle harmaalle kissalle, jolla on siniset silmät ja valkoinen kuono. Takapihan mirri saa tavallista isomman kimpaleen ja katoaa päiväannoksilleen kohti suurta rakennusta, johon se nyt on asianmukaisesti kiinnitetty.
Se on alkanut neljännen elämänjaksonsa, joka lupaa niin paljon onnea, ettei se ole uskaltanut sellaista edes uneksia. Aluksi kaikki oli ollut sitä vastaan, nyt elämä sujui sen mielen mukaan. Tuskinpa se oli matkansa kokemuksista paljonkaan oppinut, mutta se tiesi mitä tahtoi ja sai sen. Se oli lopultakin saavuttanut kunnianhimoisen päämääränsä: se sieppasi molemmat varpuset eikä vain toista, kun ne katuojassa tappelivat keskenään.
Luultavasti sillä ei ollut sen koommin aihetta pyydystää toista rottaa, mutta neekeri hankki oitis kuolleen rotan näytekappaleeksi, milloin arveli mirrin ruokatingin joutuvan vaakalaudalle. Kuollut rotta saa olla porraskäytävässä, kunnes omistaja tulee; sitten se korjataan pois anteeksipyydellen:
— Jokos se kissa nyt taas … On se tuo Analostanin prinsessa vaan kauhean kova rottia jahtaamaan.
Takapihan kissalla on sen jälkeen ollut monet poikaset. Neekeri luulee keltaista hirmua ainakin muutamien isäksi ja on luultavasti siinä oikeassa.
Hän on myynyt kissan moneen kertaan omantunnontuskitta, sillä hän tietää mainiosti, että on vain muutaman päivän asia, kun Analostanin prinsessa on taas kotona. Rahat hän kai säästää johonkin rehelliseen tarkoitukseen. Mirri on oppinut suvaitsemaan hissiä, jopa kulkemaan sillä ylös ja alas. Neekeri väittää itsepintaisesti, että kun kissa oli kerran yläkerrassa lihankaupustelijan huutaessa, se sai jollakin tavalla painetuksi nappulaa ja tilasi hissin hakemaan itseään.
Se on taas kiiltävä ja kaunis. Se ei ole ainoastaan yksi niistä neljästäsadasta, jotka kuuluvat maksakärryjä ympäröivään sisärenkaaseen, vaan tämän piirin tunnustettu tähti. Kaupustelija suorastaan kunnioittaa sitä. Ei edes panttilainaajan rouvan kissalla, joka syö kermaa ja kananpaistia, ole yhtä kunnioitettua asemaa kuin Analostanin prinsessalla.
Mutta menestyksestä, yhteiskunnallisesta asemasta, kuninkaallisesta nimestä ja tekaistusta sukutaulusta huolimatta mirrin suurimpana ilona on hiipiä hämärän tullen takapihoihin, sillä sydämessään se on, ja tulee luultavasti olemaankin, sama pieni likainen takapihan kissa kuin edellisissäkin elämänvaiheissaan.
ARNAUX KIRJEKYYHKYN TARINA
1