— Minä luulen, pojat, että vanhalla Billyllä oli viime yönä mukanaan kokonainen liuta susia.
— Minä näin vain yhdet jäljet, murahti King.
Tällä tavalla luiskahti käsistämme koko lokakuu. Kaiket päivät seurasimme ratsain epäselviä jälkiä koirien perässä, jotka joko hukkasivat ne tai pelkäsivät niitä. Ja yhä edelleen saapui viestejä susien tekemistä vahingoista. Toisinaan tiedon toi joku cowboy, toisinaan löysimme itse raadot. Muutamat susista myrkytimme, vaikka sitä pidetäänkin sangen vaarallisena silloin, kun ajoon käytetään koiria. Kuukauden lopulla joukkomme oli masentunut ja säitten pieksemä, hevoset olivat lopen uupuneita, koirien jalat rikki ja niiden määrä vähentynyt kymmenestä seitsemään. Ja vain yhden harmaan suden ja kolme kojoottia olimme tähän mennessä tappaneet, kun taas Pahanmaan Billy oli repinyt ainakin tusinan verran arvokkaita koiria ja lehmiä. Kun jotkut pojista päättivät luopua koko puuhasta ja lähteä kotiin, käytti King tilaisuutta hyväkseen ja lähetti heidän mukanaan kirjeen, jossa hän pyysi apua, muun muassa kaikki koirat, jotka karjatilalta suinkin liikenivät.
Jouduimme odottamaan pari päivää, joiden aikana lepuutimme hevosiamme, ammuimme hiukan riistaa ja valmistauduimme kovaan ajoon. Toisen päivän iltamyöhällä tulivat uudet koirat, kahdeksan kaunista eläintä. Lauma oli nyt viisitoistapäinen.
Sää oli muuttunut koleaksi, ja sudenpyytäjien riemuksi maa oli aamulla lumen peitossa. Se lupasi varmaa menestystä. Koirien ja hevosten oli nyt vilpoinen juosta. Lähettyviltä oli edellisenä yönä kuultu ison suden huuto, ja koska maassa oli nyt lunta, otus ei voinut meitä enää pettää, kun kerran pääsisimme sen jäljille.
Olimme jalkeilla jo ennen päivänkoittoa, mutta ennen kuin ennätimme lähteä, ratsasti leiriin kolme miestä. Penroofin pojat palasivat takaisin. Sään muuttuminen oli saanut heidät toisiin ajatuksiin. He tiesivät, että lumen tultua meitä saattoi ehkä onnestaa.
— Muistakaa nyt, että tällä kertaa meille kelpaa vain Billy, sanoi King, kun nousimme hevosen selkään. — Jos sen saamme, niin koko joukkio on pian raivattu. Seuratkaa siis jälkiä, joiden läpimitta on kolmetoista ja puoli senttiä!
Ja jokainen merkitsi ratsupiiskansa kädensijaan tai rukkaseensa tarkan kolmentoista ja puolen sentin mitan voidakseen tarkistaa jäljet osuessaan niille.
Jo tunnin kuluttua yksi pyyntimiehistä, joka oli ratsastanut länteen päin, antoi merkin. Ensimmäinen laukaus tarkoitti: "Kuunnelkaa", sitä seurasi tauko, jonka aikana ennätti laskea kymmeneen, sitten kuului kaksi perättäistä laukausta, jotka merkitsivät: "Tulkaa tänne."
King kokosi koirat ja ratsasti oikopäätä kallionharjanteelle, jolla ratsumies odotti. Kaikki olivat nyt toiveikkaita. Tähän mennessä oli nähty vain pienten susien jälkiä, mutta nyt oli vihdoinkin tavattu isot, lähes neljätoistasenttiset jäljet. Nuoren Penroofin teki mieli hihkaista riemusta ja lähteä ratsastamaan täyttä laukkaa. Tuntui kuin olisi tavoittanut leijonan tai löytänyt kauan pakoilleen onnensa. Metsämies ei tiedä mitään innostavampaa kuin verekset jalanjäljet, jotka johdattavat hänet otuksen luo, jota hän pitkän aikaa on ajanut turhaan takaa. Kuinka Kingin silmät kiiluivatkaan, kun hän tuijotti jälkiä!