Penroofin veljekset olivat useimpien vireiden lehmänkasvattajien tapaan luopuneet pyydystämästä susia myrkyillä ja raudoilla ja yrittivät ajaa niitä erirotuisilla koirilla saadakseen vähän huviakin tästä vitsauksensa hävittämisestä joka oli käynyt välttämättömäksi.
Kettukoirat eivät menestyneet, koska olivat liian arkoja tappelemaan. Isot dogit olivat taas liian kömpelöitä, eivätkä vinttikoirat pystyneet ajamaan riistaa näkemättä sitä. Jokaisella rodulla oli jokin auttamaton vika. Lehmäpaimenet arvelivat kuitenkin, että sekaparvi saattaisi onnistua ajossa.
Kun sitten eräänä päivänä sain kutsun osallistua mendozalaisten sudenajoon, minua huvitti tavattomasti juuri koiraparven kirjavuus. Joukossa oli useita sekarotuisia, mutta joitakuita erinomaisen jalojakin yksilöitä, varsinkin muutamat venäläiset susikoirat olivat varmaan maksaneet paljon rahaa.
Hilton Penroof, vanhin veljeksistä, joka toimi "jahtimestarina", oli tavattoman ylpeä niistä, koska hän odotti suurta menestystä.
— Vinttikoirat ovat liian arkanahkaisia tappelemaan sutta vastaan, tanskandogit taas liian hitaita, mutta kun venäläiset ryhtyvät puuhaan, niin kyllä karvat pöllyävät.
Vinttikoirat oli siis tarkoitettu takaa-ajajiksi, tanskalaiset selustaturvaksi ja venäläiset varsinaisiksi taistelijoiksi. Mukana oli vielä pari, kolme kettukoiraa, joiden piti tarkkavainuisina löytää jäljet, mikäli riista häviäisi näkyvistä.
Oli kaunis näky, kun sinä lokakuun päivänä lähdimme ratsastamaan Pahanmaan laakioille. Ilma oli kirpeän raikas, ja vaikka olikin myöhä vuodenaika, maa ei ollut vielä jäätynyt eikä lumen peitossa. Hevoset olivat virkkuja ja näyttivät kerran tai pari minulle, kuinka cowboyn ratsu yrittää vapautua ajajastaan.
Koirat olivat hyvässä ajovireessä, ja saimme tasangolla liikkeelle pari harmaata pilkkua, joita Hilton väitti susiksi tai kojooteiksi. Koirat seurasivat jälkiä äänekkäästi haukkuen, mutta illalla vain haava erään vinttikoiran lavassa osoitti niiden olleen sudenajossa.
— Kuule, Hilt, noista sinun ihmeellisistä vinttikoiristasi ei näytä olevan mihinkään, sanoi nuorempi veli Garvin. Mutta tuon pienen mustan dogin puolesta uskaltaisin lyödä vetoa vaikka koko joukkoa vastaan, niin sekarotuinen kuin se onkin.
— En käsitä mistä kenkä nyt puristaa, murahti Hilton. — Vinttikoirien kynsistä ei pitäisi päästä pakoon ainoankaan kojootin, saatikka sitten suden. Ja nuo kettukoirat seuraavat vaikka kolmen päivän vanhoja jälkiä. Tanskandogit taas päihittävät vaikka harmaakarhun.