Tokkopa monellakaan on aavistusta siitä, kuinka kovaa työtä taivallus on? Joka tahtoo saada siitä vähän esimakua, ottakoon selkäänsä kolmen leiviskän jauhosäkin ja astukoon sitten neljännesmailin tasaista maata ja viileällä säällä. Ellei hän ole tehnyt enemmänkin sitä työtä, niin hän, ennenkun on puoltakaan matkaa kulkenut, huomaa sen raskaaksi taakaksi. Otaksumme sitten, ettei taakka olekaan pehmeä, niinkuin jauhosäkki, vaan että siinä on terävät kulmat; kantaja piankin tuntee sen kidutuksen. Otaksukaamme, että kannettava taakka on kahta vertaa suurempi; voimia se kysyy paljoa enemmän kuin kaksi sen vertaa. Ja otaksumme vielä viimeiseksi, ettei matka ole neljännesmailia, vaan koko maili, eikä tasaista maata, vaan suota, kalliota, kivikkoa, ryteikköä, eikä sää ole viileätä, vaan tukahuttavan kuumaa, niinkuin se on kesällä metsässä, ja että sääsket hyökkäävät kiinni kaikkiin paljaisiin ruumiin osiin ja saavat sen vapaasti tehdä, kun molemmat kädet ovat kiinni joko taakassa taikka vesoissa ja oksissa, joista taivaltaja hakee tukea jyrkillä kohdilla — niin silloin hän saa vähän käsitystä siitä, mitä taivaltaminen merkitsee. Mutta taivalluksia oli monta, ja jokainen niistä täytyi molempien venemiesten kulkea kuuteen kertaan raskaan taakan kera, viidesti tyhjänä miehenä. Ihmekö siis, että venemiehet monasti laskevat jonkun vihaisenkin kosken onnen kaupalla, päästäkseen taivalluksen rasituksista sääskisessä metsässä.
Billin uskollisuutta osotti, että he taivalsivat monen semmoisenkin kosken ohi, jonka hän oli ennen laskenut, koska hän oli saanut vastuulleen kauppiaan kallisarvoisten turkisten onnellisen viemisen perille saakka.
Matka Warrenista Albanyyn laskettiin kahdeksaksikymmeneksi mailiksi, mutta pysäkkejä ja taivalluksia oli monen monta, niissä tärväytyi paljon aikaa, ja kokonainen viikko sai kuluneeksi, ennenkun Bill ja Rolf olivat kulkeneet Glens Fallsin, Fort Edwardin ja Schuylervillen siirtokuntien ohi ja raskaine kuormineen päässeet pienen Troyn kaupungin kohdalle, josta alkaen joki on tyyntä leveätä suvantoa. Rannalta tervehtivät Billiä joutilaat jätkät, mutta Bill ei ollut kuulevinaankaan heidän houkutuksiaan. Molemmat venemiehet vaan jatkoivat rauhallisesti matkaansa, hyvillä mielin siitä, että matkan vaivat nyt oli voitettu, kosket taakse jätetty ja että sama leveä tyyni suvanto veti satamaan saakka.
[LIV.]
Albany.
Ainoastaan se, joka nuoruudessaan vihdoinkin on päässyt jonkun suuren kaupungin näkyviin, josta hän on kaiken ikänsä haaveillut, johon päästä käennyt, ainoastaan se voi käsittää Rolfin tunteet kun he olivat viimeisen suuren mutkan kiertäneet ja Albany — Albany kohosi näkyviin. Albany, ensimäinen Yhdysvaltain kaupunki, joka sai kaupunginoikeudet; Albany, sen tärkeimmän valtion pääkaupunki; Albany, jossa asui lähes kuusituhatta ihmistä ja jossa oli niin vilkas liike; Albany, joka julkisine rakennuksineen kauniina ja arvokkaana loisti mahtavalle Hudsonille, joka siitä alkaen kantoi suurimmatkin laivat mereen saakka.
Rolf oli paljon lukenut raamattua, ja nyt hän mielestään käsitti apostoli Paavalin tunteet sinä historiallisena päivänä, jona hänen elinaikainen toivonsa toteutui, jona hän ensi kerran lähestyi ikuista kaupunkia, — jona mahtavan, uljaan Rooman tornit hänelle vihdoin näkyivät.
Pitkät satamalaiturit olivat täynnään mastoja ja köysiköitä; veden pinnalla vilisi veneitä ja kanuita; satamasiltain takana olivat puumakasinit ja niiden takaa näkyivät monenkertaiset puurakennukset, ja kaikkia muita korkeammalle kohosi Capitolium, maan isien yhtymäpaikka.
Rolf ei ollut aivan tietämätön meriasioista, ja kaikkien näitten mastollisten laivain keskellä hänen katseensa nyt käsitti oudon, kömpelön näköisen aluksen, jonka kummallakin puolella oli valtava vesiratas. Kun se tuli selvemmin näkyviin, niin hän saattoi nimenkin lukea, se oli "Clermont", ja hän tiesi siitä, että se oli Fultonin kuulu höyrylaiva, höyryn aikakauden ensimäinen.
Mutta Bill ei joutanut semmoisia katselemaan. Albany, Hudson, "Clermont", kaikki oli hänelle tuttua, ja vakaasti hän ohjasi venettä sitä siltaa kohti jonka hän vanhastaan tunsi.