"Siitä syystä, että tämä on minun huoneeni ja että te olette vieraani. Sen mukaan velvollisuuteni on palvella teitä, niinkuin isännän ainakin, ja kehottaa teitä edellä kulkemaan. Jos olisin antanut teidän avata minulle oven, niin olisin saattanut teidät palvelijan asemaan; vastapainoksi kohotin hattuani tasa-arvon ja kunnioituksen merkiksi."
"Hm", sanoi Rolf, "suottapa ei vanha Sylvanne sanonut: 'Ei miehen järki aina riitä, vaikka se olisi ovela kuin teräsansa, tarkka kuin hiusliipasin ja varma kuin kallio. Kuta enemmän mies oppii, sitä enemmän hän varmuuttaan menettää. Ja se mikä on kauan ollut voimassa, ei tavallisesti lepää laholla perustuksella'."
[LXII.]
Lumoruno.
Eräänä aamuna, Vanin astuessa ulos mökistään, kuului auringonnousun kalliolta tahdikas tam-tatam-taa.
"Ag-aj-uai-o-sai. Pem-o-sai
gezhik-om ena-bid ah-kiin.
Ena-bid ah-kiin."
"Mitä hän hommaa, Rolf?"
"Se on hänen auringonnousu-rukouksensa," vastasi tämä.
"Tiedättekö, mitä se merkitsee?"
"Kyllä, ei juuri paljoa. Hän vain sanoo: 'Oi sinä, joka aamulla vaellat taivaalle, sinua tervehdän'."