[LXXVIII.]
Huhuja ja tapauksia.
Macdonoughin ohjeena oli ylivallan säilyttäminen järvellä. Tämän käskyn hän toteutti seuraavalla tavalla. Isle au Noix'n luona majaileva brittiläinen laivasto oli jonkun verran vahvempi hänen laivastoaan, ja sen vuoksi hän perusti laivatelakan Vergennesiin, Vermontiin, seitsemän mailin päähän järvestä. Telakka oli Otter Riverin rannalla, ja virran suistamon varusti Macdonough pattereilla. Sitten hän lähetti sanan Brownille, kuululle newyorkilaiselle laivanrakentajalle. Brown suostui kuudessakymmenessä päivässä saamaan valmiiksi neljänkolmatta tykin laivan. Maaliskuun 2 p:nä puut vielä seisoivat metsässä pystyssä, maaliskuun 7 p:nä oli emäpuu paikoillaan, ja huhtik. 11 p:nä työnnettiin "Saratoga" vesille, — neljäkymmentä päivää sen jälkeen, kun vihannat puut oli kaadettu rannalta.
Toisiakin aluksia aljettiin samalla rakentaa ja ne valmistuivat yhtä nopeaan. Piankin näkyi, kuinka älykkäästi Macdonough oli valinnut veistämön paikan. Brittiläiset lähettivät laivastonsa liikkeelle, hävittääkseen hänen rakenteilla olevat aluksensa, taikka ainakin upottaakseen kivivenheitä joen suulle ja siten sulkeakseen kuin tulpattuun pulloon amerikkalaiset laivat.
Mutta nämä yritykset raukesivat tyhjiin, sillä älykäs amerikkalainen oli ajoissa varustanut joen suun pattereilla.
Chippewan luona amerikkalaiset sitten saivat voiton, mutta Lundys Lanen luona sitä vastoin kärsivät tappion, ja elokuun 25 p:nä brittiläiset vallottivat Washingtonin ja hävittivät sen julkiset rakennukset. Nämä onnettomuudet eivät kuitenkaan armeijan mielialaa masentaneet, ne päin vastoin herättivät koko kansan vihdoinkin älyämään, että maa kävi sotaa. Eduskunta myönsi enemmän sotaväkeä ja runsaasti sotatarpeita, pökköpäitten päälliköitten täytyi erota ja johto annettiin semmoisten miesten käsiin, jotka sodassa olivat kuntoaan osottaneet.
Mutta samaan aikaan Suur-Britannia, Napoleonin kukistettuaan, saattoi melkoisesti vahvistaa Amerikassa taistelevia sotavoimiaan ja lähettää Canadaan Europan mannermaan sodissa koeteltuja joukkoja.
Rolf kuljetti kaiken kesää viestejä. Talven kuluessa hän Kuonabin kanssa oli rakentanut vartavasten kanuun, jonka suurin avu oli nopeus. Se kantoi kaksi miestä, jos ei niillä ollut lainkaan tavaroita.
Tällä kanuulla saattoi Rolf suotuisaan aikaan kulkea kokonaista kuusi mailia tunnissa. Hän olikin jos kuinka moneen kertaan kulkenut Champlain järven poikki suuntaan ja toiseen ja päästä päähän, niin että hän tunsi sen joka niemen ja lahden. Moneen kertaan hän oli kulkenut maan poikki Sackets Harbouriin. Plattsburgin ja Covingtonin polut hän osasi, oli sää mikä tahansa, ja monta kertaa oli hän neljässäkolmatta tunnissa kulkenut jalan niiden välimatkan, jota oli kuusikymmentä mailia. Samaa juonta, jota hän silloin kulki, rakennettiin sitten myöhemmin näiden molempien leiripaikkain välinen sotilastie.
Mutta Canadan salot Champlain järven pohjoispuolella olivat kuitenkin hänen toimintansa pääalueet. Hän tunsi tarkkaan Chazyn, Champlainin, Odelltownin, La Colle Millin, Isle aux Noix'n ja Richelieu joen, ja näitä maita samoillessaan hän oli oppinut koko joukon ranskaa.
Kenraali Wilkinsonille ominaista oli, että hän jätti käyttämättä semmoiset oppaat, jotka tunsivat maakunnan; hänen seuraajilleen, Izardille ja Macombille taas oli yhtä ominaista, että he etsivät ja käyttivät vain parhaita miehiä.