"Potkaisitko sinä minun koiraani?"
Raa'an maankulkurin muoto muuttui, kun häneen sattui miehen punaisen katse. "Enkä! en koskenutkaan; itse se loukkasi itseään tuohon haravaan."
Se oli ilmeisesti vale, mutta parempi tyytyä, ja Kuonab palasi puotiin.
Renttu silloin tuli puodin ovelle hänkin ja rehenteli: "Kuules Warren! etkö aio antaa minulle tuota pyssyä? On kai minun sanani yhtä hyvä kuin jonkun toisenkin."
"En", sanoi Warren, "johan sinulle sanoin, että en!"
"Ole sitten kanssa varma siitä, ett'et saa nähdä hännän päätäkään niistä nahkoista, mitä minä sain viime talvena."
"En niitä kaipaakaan", vastasi kauppias; "tiedän minä jo, minkä arvoinen sinun sanasi on." Niine hyvineen vieras laahusteli matkoihinsa.
"Kuka se oli?" kysyi Hendrik.
"En minä muuta tiedä, kuin että hänen nimensä on Jack Hoag; hän on vähän pyyntimiestä ja hyvin paljon heittiötä; petti minua viime vuonna. Suotta olisi häntä tälle puolelle odottaa; sanovat hänen vievän vietävänsä vuorien länsipuolelle."
Warrenilta saatiin uusia osviittoja matkoista, ja varsinkin se, että Jesupin joen suulla oli kelohongassa kotkanpesä. "Seuratkaa siihen saakka pääjokea, älkääkä ensi kevännä unohtako, että minä ostan nahkoja."