[XLVII.]
Hoagin kotiintulo.
Kun on kysymyksessä personalliset tunteet, niin on parempi antaa ystäväin puhua ja arvostella. Ei kukaan voi omaa asiaansa ajaa sen enempää kuin houraileva lääkärikään voi itselleen antaa oikeata rohtoa — sano' Si Sylvanne.
Kevään tulo salolla on vienoimpia, suloisimpia tapauksia mitä maan päällä on. Toisinaan sataa rankkoja sateita, jotka täyttävät tulvilleen kaikki pienet joet, ja tulvavesi syö nopeaan sekä lumen että jään, mutta tavallisesti metsämaan joet luovat jäänsä verkalleen ja vähitellen. Hyvin harvinainen on rankka veteytyminen, äkkitulva ja mullistava lähtö, joka murtaa jään ja tunnissa tai parissa päättää sen vallan. Se on suurien virtain tapoja, niiden jää on irtain ja liikkeellä. Salolla lumi sulaa hitaasti, ja kun jää alkaa riutua, niin se tapahtuu vähitellen, nöyrästi ja ilman meteliä. Kevät tulee metsiin paisuvin nupuin, venyvin riippuvin tertuin, metakoivin villihanhin, raakuvin variksin, jotka tulevat alamaasta jakamaan suurempien serkkujensa, korppien kanssa talven tapon saaliita.
Etelän pikkulinnut ilmestyvät muutamine lyhyine kevätsävelineen ja nenäkkäät hömötiaiset, jotka ovat urheasti talven kestäneet, hokevat nyt muitten edellä iloisesti "sanoinhan minä sen" -sirkutuksiaan, kunnes punarinta-satakielinen ja mustarastas yhtyvät niihin ja vaativammilla sävelillään saavat unohtumaan kaikki vähemmät rallatukset.
Kun talvi kerran oli astunut taka-askeleen, niin kevään oli helppo muuttaa sen peräytyminen hurjaksi hätäpaoksi; ja ne kymmenen päivää, jotka Kuonab viipyi poissa, olivat mullistavien muutoksien päiviä. Sillä niiden kuluessa puolitalven tilalle tuli hymyilevä kevät, nietokset olivat kaikki sulaneet, paitsi ehkä metsien synkimmissä varjopaikoissa.
Oli kirkas aamu, Rolfille onnen aamu, kun hän ulkoa kuuli intianin lyhyen "hoi", ja pian Skookum hyppi ja tepasteli hänen ympärillään. Hoagiin oli vaikutus aivan toisenlainen. Hän oli jo siksi toipunut, että saattoi olla ylhäällä ja suurella vaivalla nilkuttaa mökissä sauvan varassa, sekä moitti kaikkea ja söi päivässä kolme perusteellista ateriaa; mutta samalla kun intiani tuli, hän muuttui umpimieliseksi, vaiteliaaksi ja levottomaksi. Tuskin oli tuntia kulunut, ennenkuin hän jälleen lahjotti Rolfille nahkat, pyssyn, kanuun ja ansat sillä ehdolla, että tämä toimittaisi hänet joukkonsa luo.
Hyvillään he olivat kaikki kolme, kun vielä samana päivänä pääsivät lähtemään Lyons Fallsin matkalle.
He laskivat Pientä Moose-jokea Pieneen Moose-järveen, jatkaen sitten matkaa pitkin Moosen eteläistä latvahaaraa ja vihdoin pääjokea. Joki oli tulvillaan; vettä oli runsaasti, ja se onneksi vähensi kantomatkain lukua; sillä Hoag ei voinut kävellä eikä tahtonut sauvoilla kulkea. Hiellä ja vaivalla he kantoivat hänet joka taipaleen poikki; mutta siitä huolimatta he kolmessa päivässä kulkivat matkan, jota oli viisikymmentä mailia, ja saapuivat kolmannen päivän iltana Lyons Fallsiin, pieneen takaliston kylään.
Hoagissa tapahtui nyt hyvin huomattava ja ruma muutos. Hän alkoi nyt käskeä, missä edellisenä päivänä olisi ruikuttaen pyytänyt. Hän käski heitä "laskemaan sievästi maihin, eikä tärvelemään hänen kanuutaan". Hän tervehti suurella uholla sahan luona vetelehteleviä miehiä, saamatta kuitenkaan samanlaista vastausta. Heidän kylmäkiskoinen tervehdyksensä: "Halloo, Jaakko, vai olet sinä palannut?" ei ollut juuri muuta kuin ohimenevää tuntemista. Erästä heistä pyydettiin Rolfin sijasta auttamaan häntä kotia. Niin, siellä nyt oli hänen joukkonsa, mutta se ei näyttänyt kovinkaan ihastuvan hänen paluustaan. Hän kuiskasi jotain pojalleen, joka nyrpeänä lähti joen rantaan ja toi palatessaan pyssyn, — nyt Rolfin pyssyn, kuten tämä luuli — ja olisi ottanut nahkamytynkin, ellei Skookum olisi hyökännyt rosvon kimppuun ja ajanut häntä pois kanuun luota.
Ja nyt Hoag näytti oikeat tapansa. "Ne ovat minun nahkani ja minun kanuuni", hän sanoi eräälle sahatyömiehelle ja kääntyen niiden molempien puoleen, jotka olivat hänet pelastaneet, hän sanoi: "Ja te molemmat kelvottomat, punanahkaiset varkaat ja puukkojunkkarit, korjatkaa te luunne tästä kylästä ja sukkelaan, taikka minä toimitan teidät vankilaan." Ja hänen katalan luontonsa koko kauan pidätetty viha purkautui solvauksiksi, jotka olivat liian törkeitä tässä kerrottaviksi.