Sitten Jo ratsasti rauhallisesti eteenpäin. Juoksija lähti laumoineen liikkeelle puolen kilometrin päästä ja hävisi näkymättömiin kaakkoisille ylätasangoille. Jo seurasi jäljestä nelistäen, kunnes hän uudelleen sai lauman näkyviinsä. Sitten hän palasi antamaan kokille määräyksen että tämän tuli ajaa etelään päin Alamosa Arroyolle; kokin toimena oli myös muonavaunujen ajaminen. Sen jälkeen hän ratsasti kaakkoon villihevosten jäljessä. Parin kolmen kilometrin päässä hän näki ne jälleen kaukaa ja antoi hevosensa levollisesti käydä niitä niin lähelle, että ne taas lähtivät liikkeelle ja menivät kaartaen etelään päin. Tunnin ratsastettuaan, ei jälkiä myöten, vaan oikaisten sinne, mihin hevoslauman täytyi tulla, Jo pääsi uudelleen sitä lähelle. Taas hän ajoi käymäjalkaa rauhallisesti laumaa kohti, ja taas tämä lähti liikkeelle. Näin ajo jatkui kaiken iltapäivää kaartuen yhä eteläisempään suuntaan, ja illan tullen oltiin, kuten Jo oli arvannut, lähellä Alamosa Arroyoa. Täällä Jo vielä kerran ajoi lauman liikkeelle ja ratsasti sitten vaunuille. Charley joka tähän saakka oli levännyt, otti nyt hoitaakseen tämän hitaan ajon vereksellä hevosella.
Illallisen jälkeen muonavaunut siirtyivät Alamosan ylempään kahlaamoon, kuten oli sovittu, ja tänne leiriydyttiin yöksi.
Sillä välin Charley seurasi laumaa. Se ei enää juossut niin kauas kuin alussa, sillä ratsastaja ei ollut kertaakaan hyökännyt hevosten kimppuun, ja ne alkoivat tottua tämän seuraan. Hämärän tultuakin ne oli vielä helppo löytää erään laumaan kuuluvan lumivalkean tamman avulla. Uusikuu valaisi hiukan, ja maaten hevosen selässä erottaakseen tien Charley seurasi hitaasti hevoslaumaa; vain tuon aavemaisen valkean tamman saattoi nähdä, ja sitten sekin katosi pimeyteen. Silloin Charley hyppäsi maahan, riisui hevosensa, pani sen liekaan ja kääriytyi huopaansa nukkumaan.
Aamun sarastaessa hän oli jalkeilla ja erotti taas lauman puolen kilometrin päästä tuon valkean tamman avulla. Hänen lähetessään Juoksijan kimakka hirnunta sai lauman liikkeelle. Mutta se pysähtyi ensimmäiselle ylängölle ja kääntyi katsomaan, mikä tuo itsepäinen seuraaja oikein oli ja mitä se tahtoi. Hetken hevoset seisoivat taivasta vasten näkyvissä; sitten musta kiertolainen kai arveli nyt tuntevansa ahdistajan niin hyvin kuin halusikin: se huiskaisi harjallaan ja lähti matkaansa väsymätöntä raviaan, ja tammat seurasivat virtana jäljessä. Ne kaarsivat nyt yhä enemmän länteen. Monta kertaa uudistui sama näytelmä: pako, seuraaminen, saavutus ja taas pako, kunnes he lähes puolen päivän aikaan sivuuttivat Buffalo Bluffin, apassien vanhan tähystyspaikan. Charley näki ohuen savupatsaan kohoavan sieltä kiemurrellen ilmoihin. Siellä Jo sopimuksen mukaan antoi merkkiä, ja Charley vastasi taskupeilillä. Nyt vaihdettiin vuoroa. Jo jatkoi ajoa tuorein voimin, ja Charley meni leirille syömään ja lepäämään siirtyäkseen sitten ylöspäin pitkin virran vartta.
Kaiken päivää Jo ajoi ja pakotti tarvittaessa hevoslauman pysymään tuossa suuressa ympyrässä, josta muonavaunut leikkasivat pienen säteen. Auringon laskiessa hän tuli Verde Crossingiin. Siellä Charley jo odotti mukanaan ruokaa ja uusi hevonen. Jo jatkoi sitten samaan tapaan, rauhallisesti, mutta itsepintaisesti. Kaiken iltaa hän seurasi, vieläpä myöhäiseen yöhön, sillä villi lauma oli nyt jotenkin tottunut tuon vaarattoman vieraan seuraan ja sitä oli helppo pitää näkyvissä; sitä paitsi se alkoi väsyä ainaisesta kulkemisesta. Nyt ei oltu enää hyvällä ruohoalueella, eikä arohevosia ollut ruokittu jyvillä kuten ahdistajan ratsuja, ja ennen kaikkea vähäinen mutta alinomainen hermojen jännitys alkoi tuntua. Se hävitti hevosten ruokahalun, mutta teki ne hyvin janoisiksi. Niiden annettiin juoda joka tilaisuudessa, jopa niitä mikäli mahdollista rohkaistiinkin ahmimaan vettä mielin määrin, missä sitä vain oli saatavissa. Ylen määrin nautittu vesi vaikuttaa, kuten tunnettua, juoksevaan eläimeen veltostuttavasti: se herpaisee jäsenet ja tekee hengityksen vaikeaksi. Jo varoi huolellisesti juottamasta liikaa omia hevosiaan, ja sekä hän että hänen ratsunsa olivat hyvässä kunnossa, kun hän yöllä leiriytyi uupuneiden arohevosten läheisyyteen.
Aamuhämärässä hän löysi ne helposti läheltä, ja vaikka ne ensin lähtivät juosten, ei kulunut kauankaan, kun ne jo herkesivät käymätahtiin. Voitto näytti nyt miltei varmalta, sillä "kävelyttämisen" suurin vaikeus on pysyä lauman jäljillä kahtena tai kolmena ensimmäisenä päivänä, jolloin ajettavat ovat täysissä voimissaan.
Kaiken aamua hevoslauma oli Jon näkyvissä, tavallisesti aivan lähellä. Kello kymmenen tienoissa Charley vaihtoi vuoroa José Peakin luona. Sinä päivänä hevoset kävelivät vain lyhyen matkan ja paljon vastahakoisemmin kuin edellisenä päivänä sekä kaartoivat yhä pohjoisempaan suuntaan. Illalla Charley sai vereksen ratsun ja jatkoi entiseen tapaan.
Seuraavana päivänä arohevoset kävelivät pää riipuksissa, ja huolimatta mustan Juoksijan ponnistuksista ne jättäytyivät usein vain sadan metrin päähän ahdistajastaan.
Neljäs ja viides päivä kuluivat samalla tavalla, ja lauma oli jälleen Antilooppilähteen läheisyydessä. Siihen asti suunnitelma oli onnistunut. Ajo oli käynyt suuressa ympyrässä, ja muonavaunut olivat seuranneet pienemmässä. Lauma oli taas lähtöpaikallaan, nyt perin uupuneena; ajajat hevosineen olivat hyvissä voimissa. Lauman ei annettu juoda; vasta myöhään iltapäivällä se ajettiin Antilooppilähteelle, ja hevoset saivat ahmia vatsansa täyteen. Nyt oli tullut hetki, jolloin ajajat voivat jyvillä ruokittuine ratsuineen tehdä ryntäyksen ja käyttää taitavasti köysiä; äkillinen runsas juonti teki hevosten jäsenet ja keuhkot aivan heikoiksi, milteipä lamaantuneiksi. Oli ilmeisesti aivan helppoa panna ne yksitellen jaloista köysiin.
Suunnitelmassa oli ainoastaan yksi heikko kohta: Juoksija näytti olevan raudasta; sen joustava ravi oli yhtä notkeaa ja pirteää kuin ajon alussakin. Se kulki edestakaisin laumansa ympäri ja vaati sitä hirnumalla ja näyttämällä esimerkkiä pakenemaan joutuisammin. Mutta tammat olivat lopen väsyneet. Vanha valkoinen tamma, josta oli ollut niin paljon apua pimeässä, jäi jälkeen monta tuntia. Sekarotuiset suuret hevoset näyttivät kokonaan lakkaavan pelkäämästä hevosmiehiä ja joutuivat helposti Jon haltuun. Mutta ori, jota varten ajoon oli lähdetty, näytti yhtä tavoittamattomalta kuin ennenkin.