Eikö metsän, eläimillä ole minkäänlaisia moraalisia tai laillisia oikeuksia? Mikä oikeus ihmisellä on tuottaa sellaista kauheata tuskaa toiselle luontokappaleelle? Sekö vain, ettei tämä puhu hänen kieltään? Koko päivän Punakaula riippui tuskissaan räpytellen suuria, voimakkaita siipiään koettaen turhaan päästä vapaaksi. Koko päivän, koko yön, yhä kovempaa tuskaa kärsien, kunnes se vain odotti kuolemaa. Mutta ketään ei kuulunut. Aamu valkeni, päivä kului; yhä se vain riippui jalastaan kituen hitaasti kuoliaaksi. Seuraava yö teki tuloaan, ja kun suuri sarvipöllö osui iltahämärässä näkemään kuolevan hiljaisen siiven lepatuksen ja teki sen tuskista lopun, kuolema oli pelastaja.
Tuuli puhalsi laaksoon pohjoisesta. Myrskyhevoset tulivat riehuen, lumesta valkeina, kiisivät yli tasangon kohti laajaa järvenselkää. Ne tempasivat mukaansa röyhelöpyyn kaulahöyheniä — tuohon kuuluisaan sateenkaaren väriseen kaularöyhelöön kuuluneita höyheniä. Ne lensivät myrskyssä pimeään talviyöhön, niin kuin niiden omistaja kerran oli lentänyt raivokuun vimman valtaamana. Ne lensivät tuulen siivillä kauas etelään, suurelle järvelle saakka, ja sen myllertäviin aaltoihin katosivat Donin laakson pyysuvun viimeiset jäännökset.
Sillä nykyään Castle Frankissa ei ole yhtä ainoata pyytä. Seudun metsälinnut eivät enää kuule pyyn uljasta, sotaista kevättervehdystä, ja Mutajoen laakson vanha petäjäinen soidinpuu on käyttämättömänä lahonnut.
End of Project Gutenberg's Villejä eläimiä, by Ernest Thompson Seton