"Rauhoitu, Annaseni, nyt pääsen siihen kohta. Muistatko, että minä kesken meidän suurta puutettamme läksin pois hankkimaan apua?""
"Läksit Upsalaan?"
"Niin tein, ja kun tulin takaisin, oli rahoja taskussani."
"Jotka olit saanut lainaksi Palmgrenilta. Hän oli hyvä mies."
"Niin hän oli. Mutta sitä sinä et tiedä, että hän otti minulta lupauksen lainan antaessaan. Ei hän vaatinut ainoastaan rahojaan takaisin maksettaviksi, sillä sehän oli luonnollista, vaan että minun piti mennä arkkipiispan luokse selittämään kaikkea ja pyytämään armoa ja anteeksiantamusta."
"Siitä et koskaan mitään puhunut."
"En, ja se oli juuri pelkuruuttani. Katsoppas Anna, jos minä silloin olisin sen sinulle sanonut, tullessani kotiin, niin olisit sinä luullut, että minä todellakin olin tehnyt sen vakaumuksesta, että olin murtunut kovassa taistelussa uskoni puolesta. Niin olisit sinä luullut! Mutta Anna, niin ei ollut asian laita! En olisi koskaan, en koskaan, kuuletko! tehnyt sitä, jollei sinua ja lapsia olisi ollut. Kuuntele! Minä haastelin tähän tapaan: sinulla voipi olla mikä usko hyvänsä, Iivari, mutta sinulla ei ole oikeutta antaa rakkaimpasi nähdä nälkää sen takia. Ja nyt minä voin sen sanoa, nyt se ei tee mitään, mutta jos minä olisin sen silloin sanonut, niin olisin kiusannut sinua turhaan."
"Ja sinä peruutit kaikki minun tähteni?"
"En kaikkea. Minä sanoin niin kuin asia oli: että minä tosin ajattelin ja uskoin toisin kuin tunnustuksissa on, mutta että olin valmis toisten tähden lupaamaan, etten koskaan enään puhuisi dogmeja vastaan. Asia käsitettiin niinkuin se oli ja sehän olikin oikeastaan armonasia.
"Minä sain rahat ja joitakuita kuukausia myöhemmin tämän pienen loukon meren saarella, viattoman kappeliseurakunnan täynnä kalastajia hoitaakseni.