Hän kuuli nyt selvemmin kuin ennen pyörien kolahdukset kiskojen jatkopaikoissa ja omituista kohinaa ulkoa. Hänestä tuntui, että voimakas ilmavirta vastustamattomasti imi häntä eteenpäin mustan, äärettömän putken läpi.
Hän raotti hiukan silmiään ja pimeys näytti vieläkin mustemmalta. Hän laski itsekseen, missä matkustajat istuivat, potkasi jalallaan penkin alle, koettaakseen oliko matkalaukku tallella ja muistutteli tyttäriensä osotetta. Sitten alkoi häntä pelottaa ja hän kuvitteli radalta suistumisia synkässä pimeydessä ja päällekarkauksia ja murhia, ja levitti silmänsä auki niin, että ne kyyneltyivät.
Veturi vihelsi taas yhtä vihaisesti kuin äsken, ikkunanruudut valkenivat savunharmaiksi, vuorenseinämä liiti ohi aivan läheltä, silmänräpäyksen aikaa pimeyttä jälleen ja sitten, niin äkkiä, kuin olisivat ameriikkalaiset kaihtimet ponnahtaneet ilmaan, paljastui laaja näky.
Hän näki lukemattoman joukon taloja, jotka loistivat aamuauringon valossa, ja katuja, jotka varjoisina johtivat niitten läpi; hän näki toreja ja mahtavia siltoja, joiden alla vesi virtasi ja kimalteli miljoonin hopealevyin; hän näki kirkkaan, terässinisen ulapan ankkuroituine aluksineen, ja hän näki kirkontorneja, jotka tunkeutuivat rakennusryhmistä esille, kuin olisivat ne tukehtua niitten joukkoon ja toiset olisivat huipustaan läpinäkyvät, niin että ilma pääsi siintämään läpi, toiset vaskenvihertävät, raskaat ja uhmailevat. Savupiipuista kohosi savu ruusunpunervana ja tyynenä. Kaikkialla kaareili taivas sinikellonsinisenä, vapaana ja avarana.
Ja vaunuja vieri. Ja ihmisiä käveli.
Lautamies pysähtyi portaille. Häntä melkein — huikaisi.
Asematalon edusta loisti valkoisena auringon valossa. Poliisi seisoi messinkilaatat käsissään ja jakeli niitä matkustajille.
Lautamies oli vähällä saada ajurin. Hän antoi hiukan hämillään laatan takaisin poliisille, mutta oli taas joutua kiikkiin hotellilähettien takia, jotka kultakoristeisissa lakeissaan tahtoivat auttaa häntä matkalaukun kantamisessa.
Rosbergin mielestä oli Tukholma kummallinen kaupunki. Kaikki ihmiset olivat niin auttavaisia.
No, kylläpä hän suoriutuisi ilman noita kenraaleja.