"Mitä nyt?" sanoi Iole. "Tahdotko täällä, Afroditen templissä, salata jotain meiltä, leikkikumppaneiltasi? Ja kukapa sen sanoo, että omena oli sinulle aiottu? Luuletko ehkä, että se on Priamoksen poika, joka on tahtonut antaa lahjansa ihanimmalle? Älä siis, Kydippe kulta, loukkaa meitä! Näethän, että tahdomme kuolla uteliaisuudesta!"
Viittaus Pariksen tuomioon vaikutti, sillä ei Kydippe kammonut mitään niin suuresti, kuin sitä, että hän näyttäisi itserakkaalla.
"Sinä erehdyt Iole", sanoi hän, uudelleen punastuen. "Se oli vaan siitä syystä, että pidin asian niin mitättömänä. Mutta jos tahdotte, niin kyllä minä sen luen. Tässä on vaan muutamia sanoja ja nekin hyvin hullunkurisia."
Hän otti omenan taas esille ja luki: "Minä Kydippe, Karidemoksen tytär, vannon kuolemattoman Afroditen nimessä, että Mylasan kuvanveistäjä, Akontios, on oleva puolisoni."
Hän koetti hymyillä, mutta kumma kyllä, se ei käynyt häneltä niin tyyneesti kuin tavallisesti. Hän ikäänkuin aavisti, että tässä oli kysymys jostakin muusta, kuin vaan tyhjästä leikinteosta, joll'ei hän heti voinutkaan arvata päällekirjoituksen sepittäjän tarkoitusta.
"Kydippe", sanoi Iole, "mitä sinä olet tehnyt! Etkö huomaa, että päällekirjoitus, jonka luit, on paula? Isäni kertoi, että Deloksen Diana-templissä tehtiin samanlainen kuje ja että sielläkin valalla oli voimansa. Sinä olet vannonut valan Kydippe, sillä mitä tahansa lähtee huuliltasi jumalattaren apua anoen, templissä ollessasi, on peräymätöntä."
"Iole! mitäs puhut?" sanoi Kydippe nousten istuimeltaan.
"Tosi-asioita vaan! Sinä olet tehnyt valan Kydippe!"
Tässä silmänräpäyksessä avautui sivuovi. Akontios, joka sydän täynnä riemua, oli kuullut kaiken tämän, ilmestyi hehkuvin poskin ja mekko poimuissa hartioilla, neitosten keskelle.
"Sinä olet vannonut valan, Kydippe!" toisti hän juhlallisesti. "Jos jumalatar vielä rankaisevana ja palkitsevana hallitsee ihmisten kohtaloja, olet omani, muuten syöksee uskottomuutesi meidät kaikki turmioon."