"Se oli sinun kyyhkysesi", sanoi hän viivytellen. Mahdotonta oli sanoa sisälsivätkö nämät sanat soimausta ja surua, vai tahtoiko Karidemos lyödä asian leikiksi, kuten mies, joka on ylennetty yli rahvaan ennakkoluuloja. Todella ei Karidemos pannut niin suurta merkitystä tähän kyyhkysten lentoon, mutta hän tiesi, että rahvas siihen luotti. Ajatus, että ehkä pidettäisiin hänen Kydippensä syypäänä onnettomuuksiin, joita ennustajat kyyhkysryöstön johdosta ennustaisivat, koski häneen tuskallisesti, ja siten horjui hän kaikenlaisten ristiriitaisten ajatusten välillä, joita hän hienokäytöksisenä miehenä koki salata niin paljon kuin mahdollista.
"Minunko kyyhkyseni?" vastasi Kydippe. "Minähän olin koko meidän yhteiskuntamme edustaja. Jos jumalatar on vihoissaan, niin on korkea raati sen ansainnut…"
Vanhin tietäjistä astui nyt keskipylväitten väliin. Hänen toverinsa seisoi syrjemmällä tiaralla koristetun Melanippoksen vieressä.
Hälinä taukosi.
"Miletolaiset!" alkoi oionistes kauas kaikuvalla äänellä, "ei aivan yhtä selkeänä odota meitä tulevaisuus, kuin viimekuluneet vuosikaudet ovat olleet. Se, minkä vast'ikään näitte, ennustaa odottamattomia taisteluja ja raskaita huolia, jotka saattavat käydä tyhjiksi ainoastaan siten, että jokainen kansalainen uskollisesti pysyy siinä, mihin kuolemattomat jumalat ovat häntä asettaneet, että jokainen täyttää velvollisuutensa, että te entistä tarkemmin vältätte rikoksia, ilkitöitä, väkivaltaa, ettekä riko lupauksianne eikä valojanne. Älköön täst'edes mikään rikos saastuttako Mileton aluetta! silloin menee vaara, joka uhkaa meidän rauhaamme, tälläkin kertaa menojaan kohtaamatta meitä!"
"Olkoon Afrodite meille armollinen!" kuului tuhansin äänin kansajoukosta.
"Sitenhän tuottaisi tuo ulkonäköinen kova onni hyvääkin!" sanoi Karidemos kääntyen tyttäreensä. "Ei olisi kallista maksaa hyveestä ulkonaiset vastukset ja rettelöt. Tule pois, Kydippe! Ahdinko käy yhä sietämättömämmäksi; palvelijamme tuskin enään saattavat suojella meitä pikkuporvarien ja orjain kyynäspäiltä."
Tosiaan tungettiin nyt entistä likemmin joka taholta heidän päällensä. Kummastelevat, tutkivat katseet kääntyivät kaikkialta Kydippeen, joka hämillään katseli maahan. Meluavasta kansajoukosta kuului puoliäänekkäitä puheita, jotka Karidemokselle olivat outoja, mutta Kydippe ymmärsi ne viittauksiksi tapahtumaan Afroditen templissä. Tieto mylasalaisen kuvanveistäjän uhkarohkeasta teosta oli kuin taikavoimalla levinnyt kautta koko kaupungin ja yhä kasvavalla kiihkolla kerrottiin mitä ristiriitaisimpia erityiskohtia sekä tyttären että ylhäisen isänkin päätöksistä, jo ennen, kuin Karidemoksella oli aavistustakaan tapauksesta.
KUUDES LUKU.
Puoli tuntia jälkeen edellä kerrottuja tapauksia, istui Karidemos yhdessä Andronitis-pihan varrella olevista avaroista huoneista odottaen Kydippeä, jonka piti riisua juhlapuku, virkistää itseään suupalalla ja sitten tulla isälle kertomaan, minkä vaikutuksen pyhä toimitus häneen oli tehnyt. Karidemos oli nähtävästi alakuloinen. Orjat ulkopuolella sisäänkäytävää kuiskailivat tuosta toisilleen, kaikenlaisia liikkeitä tehden; mutta noista liikkeistä saattoi lukea äänettömän kysymyksen: "Millähän mielellä on isäntämme kuuleva, mitä nuori Akontios on julennut tehdä." Ei ollut koko joukossa miestä, joka olisi uskaltanut ilmoittaa arkontille sitä, mikä päivän tärkeimpänä uutisena levisi etukaupungin uloimpiinkin soppiin.