— Suuri synnyttäjä on maa, ja kivet ovat hänen luitaan. Ne me heittäkäämme taaksemme.
Ja he paljastivat päänsä, avasivat vyönsä ja nakkelivat sitten kiviä taakseen. Kivet kävivät pehmeämmiksi, niistä muodostui marmoriin hakattujen kuvapatsaitten kaltaisia esineitä. Jumalien armosta saivat Deukalionin heittämät kivet miesten jäseniä, Pyrrhan heittämistä kivistä sukeutui kauniita neitosia.
Sentähden olemme me ihmiset kovaa sukua, kestäviä töissä; vieläkin näkyy selvästi, minkälaisista aineksista olemme kyhätyt.
* * * * *
Ei voi lukea näitä taruja huomaamatta, miten läheistä sukua ne ovat raamatun luomiskertomukselle, syntiinlankeemuksen tarulle ja Baabelin tornin ihmeelliselle historialle. Todistus lisäksi siihen, että raamatun kertomukset ovat vain jäljennöksiä ja otteita Aasian rikkaasta tarulippaasta. Syntiinlankeemus, yksi kristinopin pääelementtejä, se kun muodostaa perustan koko pelastusopille, on siis yhteinen kaikille Aasian kansoille. Ja vielä yleisemmät ovat samojen kansojen joukossa tarut jumalan siittämistä kansojen sankareista ja pelastajista.
Yksityiskohdissa on pienempiä, eroavia vivahduksia. Kreikkalaisten käsitys ihmisen ylevästä tarkoituksesta, "kohottamaan silmäyksensä tähtien puoleen", on historiassa toteutunut. Juuri Kreikan filosofit Sokrates, Platon y.m. ovat opettaneet ihmistä ajattelemaan ylevästi. Ei ainoastaan omaa kansaansa, vaan maapallon kaikkia kansoja, jotka ovat hiemankaan kohonneet taikauskon ja raakuuden yöstä. Sokrates ja Platon puhuvat hyveestä, kristillinen kirkko vain synnistä, josta ei ihminen pääse siveellisellä elämällä, vaan ainoastaan uskolla, sakramenteilla ja armolla.
Pan ja Syrinks.
Pan oli vanhoilla kreikkalaisilla vuoristojen, karjan, metsiköiden ja vuorenonkaloiden haltia. Hänellä oli pukin jalat, pukin parta ja sarvet päässä. Iloinen veitikka hän oli ja erinomainen huilun eli paimenpillin soittaja. Jumalain suurta sukua tämä haltia oli eläimellisestä ulkomuodostaan huolimatta. Taivaassa häntä pidettiin suuressa arvossa iloisen mielensä vuoksi ja hauskojen keppostensa takia. Hän kuului Dionysoksen hieman haltioituneeseen, remuavaan jumalaiseen sakkiin. Lemmen leikeissä hän oli ensimmäisiä. Siellä metsien siimeksessä, kirkkaitten lähteitten partailla hän liritteli pillillään ja houkutteli luokseen sinipiikoja, metsänneitoja ja jokien haltiattaria, joita yhteisellä nimellä sanottiin nymfeiksi. Nämä rakastivat Panin seuraa, karkeloivat, hulmusivat ja ilakoivat koskaan väsymättä hänen kanssaan. Sillä nymfit ja Pukinsorkka olivat juuri yhtä taipuvaiset lemmen leikkeihin.
Panin kultti oli laajalle levinnyt vanhaan aikaan. Kuvaamataide on erityisellä mielihyvällä askaroinut Pan-tarujen kimpussa, ei ainoastaan vanha taide, vaan aivan uudenaikaisinkin. Europan taidekokoelmissa nähdään tämän lystikkään haltian kuvia jos jonkinlaisissa tilanteissa. Siitä huolimatta että Pan syvästi kirkolliselta kannalta katsottuna edustaa itse sielunvihollista, sorkkineen, sarvineen, jotka molemmille ovat yhteisiä tunnusmerkkejä.
Mutta oli nymfejä, jotka eivät antaneet Panin lumota mieltään. Niiden joukossa oli neitseellinen nymfi nimeltä Naias, ihanin kaikkien metsänymfien joukossa. Nopeudellaan ja sukkeluudellaan hän vältti kaikki Panin ansat. Pilkalla hän vastaili kaikkiin pyyntöihin ottamaan osaa Panin ja nymfien hurjiin karkeloihin. Sentähden juuri Pan-haltia oli häneen niin silmittömästi rakastunut. Muut nymfit olivat antaneet Naiastytölle lempinimen Syrinks.