Mutta Paavali oleskeli Onesiforoksen ja hänen vaimonsa ja hänen lastensa kanssa avoimessa hautaholvissa tien varrella, joka johtaa Ikoniasta Dafneen, ja paastosi. Mutta kun monta päivää kului, joiden aikana he paastosivat, puhuivat lapset Paavalille: Meillä on nälkä. Eikä heillä ollut mitään, millä ostaa leipää; sillä Onesiforos oli jättänyt maalliset ja oli seurannut Paavalia koko perheineen. Mutta Paavali riisui päällysvaatteen yltään ja sanoi: Mene, lapsi, myy tämä ja osta useita leipiä ja tuo ne tänne. Mutta kun poika oli ostoksella, näki hän naapurinsa Teklan ja säikähtyi ja virkkoi: Tekla, mihin menet? Tämä vastasi: Etsin Paavalia, koska olen liekeistä pelastunut. Ja poika sanoi: Tule, vien sinut hänen luokseen, sillä hän on huolissaan sinun tähtesi ja rukoilee ja paastoaa jo kuudetta päivää. Mutta kun he hautaan astuivat, missä Paavali oli polvillaan ja rukoili sanoen: Kristuksen isä, älkööt liekit Teklaan koskeko, vaan astu sinä hänen avukseen, sillä hän on sinun — niin Tekla hänen takanaan seisoen huudahti: Isä, joka taivaan ja maan olet luonut, rakkaan poikasi Jeesuksen Kristuksen isä, sinua kiitän, että minut liekeistä pelastanut olet, jotta minä Paavalin näkisin. Ja samalla kuin Paavali nousi, katsoi hän häneen ja sanoi: Jumala, sinä joka sydämet tunnet, Herramme Jeesuksen Kristuksen isä, sinua kiitän, että niin pian rukoukseni olet kuullut. Ja haudan sisällä vallitsi suuri rakkaus ja Paavali ja Onesiforos ja kaikki iloitsivat. Mutta heillä oli viisi leipää ja vihanneksia ja vettä, ja he olivat iloisia Kristuksen hurskaista teoista. Ja Tekla puhui Paavalille: Olen hyvin iloinen ja tahdon seurata, mihin menetkin. Mutta Paavali sanoi: Aika on paha, ja sinä olet vartaloltasi kaunis. Ettei vain toinen kiusaus sinua kohtaisi, pahempi kuin ensimmäinen; etkä sinä kestäisi, vaan hullaantuisit miehiin. Ja Tekla sanoi: Anna minulle ainoastaan Kristuksen sinetti, eikä mikään kiusaus minua kohtaa.
Ja Paavali päästi luotansa Onesiforoksen koko perheineen, mutta hän otti Teklan tykönsä ja tuli Antiokiaan. Mutta heti heidän sinne saavuttuaan rakastui eräs syyrialainen, nimeltään Aleksanteri, eräs vaikutusvaltainen porvari Antiokiassa, ensi näkemältään Teklaan ja koetti taivuttaa Paavalia rahalla ja lahjoilla. Mutta Paavali sanoi: En tunne tätä vaimoa, josta puhut, missään tapauksessa hän ei ole minun. Mutta tämä pöyhkeä, pohatta mies, syleili Teklaa itsevaltaisesti julkisella kadulla. Tätä ei Tekla sietänyt, vaan haki silmillään Paavalia. Ja kiihtyneenä hän huudahti: Älä tee muukalaiselle väkivaltaa, älä tee väkivaltaa Jumalan piialle. Ikonilaisten joukossa olen jalosukuinen, ja koska en ole tahtonut mennä naimisiin Tamyriksen kanssa, on minut kaupungista karkoitettu. Ja Tekla tarttui kiinni Aleksanteriin ja repi rikki hänen päällysvaatteella ja tempaisi seppeleen hänen päästään ja saattoi hänet yleisen halveksumisen esineeksi. Mutta mies, toiselta puolen häneen rakastuneena, toiselta puolen suuresti häveten sen johdosta, mitä hänelle oli tapahtunut, vei hänet prokonsulin tykö, ja kun Tekla tunnusti, että hän niin on tehnyt, tuomitsi prokonsuli hänet eläintaisteluun, kun Aleksanteri näytelmän järjestäisi. Mutta vaimot joutuivat pois suunniltaan ja huusivat käräjäpaikalla: Huono tuomio! Jumalaton tuomio! Mutta Tekla pyysi prokonsulilta, ettei häneen koskettaisi, kunnes hänen piti eläinten kanssa taistella. Ja eräs rikas rouva, kuninkaallinen syntyperältään ja nimeltään Tryfama, jonka tytär oli kuollut, otti Teklan huostaansa ja sai häneltä lohdutusta.
Kun eläinkulkue sitten toimeenpantiin, sidottiin hänet kauhean naarasleijonan selkään, ja kuningatar Tryfæna seurasi häntä. Ja naarasleijona, jonka selässä Tekla istui, nuoli hänen jalkojaan, ja koko kansanjoukko oli haltioissaan. Mutta vaimot ja lapset huusivat, yhä uudestaan koroittaen ääntänsä: Oi Jumala, kauheuksia tapahtuu tässä kaupungissa.
Ja näytöksen jälkeen otti Tryfæna hänet jälleen luokseen. Hänen tyttärensä Falkonilla nimittäin, joka kuollut oli, oli unessa hänelle puhunut: Äiti, tuo muukalainen, hyljätty Tekla, on sinun otettava minun sijaani, jotta hän rukoilisi minun puolestani ja minut siirrettäisiin oikeudenmukaisuuden paikkaan. Kun nyt näytöksen jälkeen Tryfæna otti Teklan huostaansa, oli hän toiselta puolen suruissaan, koska Teklan seuraavana päivänä piti taistella eläinten kanssa, mutta toiselta puolen oli hän kiihkeästi suruissaan myöskin tyttärensä Falkonillan tähden, ja hän sanoi: Tekla, toinen lapseni, tule, rukoile lapseni puolesta, että hän eläisi iankaikkisesti; sillä sellaista olen unessa nähnyt. Mutta Tekla kohotti vitkastelematta äänensä ja virkkoi: Jumalani, sinä kaikkeinkorkeimman poika, joka olet taivaassa, tee hänelle hänen tahtonsa mukaan, että hänen tyttärensä Falkonilla saisi elää iankaikkisesti. Ja kun Tekla niin puhui, suri Tryfæna ajatellessaan, että niin kaunis olento heitettäisiin eläinten eteen.
Kun aamu oli tullut, saapui Aleksanteri Teklaa noutamaan — hän itse nimittäin järjesti eläintaistelut — ja sanoi: Prokonsuli on asettunut paikalleen ja kansanjoukko kutsuu meluten meitä; valmistaudu, tahdon eläintaistelijattaren viedä paikalle. Mutta Tryfæna huusi, niin että tämä pakeni, suurella äänellä: Suru Falkonillani tähden tulee toisen kerran talooni, eikä tässä ole mitään apua. Ei lasta, sillä hän on kuollut, eikä sukulaista, sillä minä olen leski. Minun lapseni Teklan Jumala, auta Teklaa! Ja prokonsuli lähetti sotamiehiä Teklaa noutamaan. Mutta Tryfæna ei peräytynyt, vaan tarttui Teklaa käteen ja johdatti häntä sanoen: Tyttäreni Falkonillan olen saattanut hautaan, mutta sinut, Tekla, saatan eläintaisteluun. Ja Tekla itki katkerasti ja huokasi Herran puoleen: Herra Jumala, johon luotan, jossa olen turvani etsinyt, joka minut tulenliekeiltä on säästänyt, palkitse Tryfæna, joka pilkastasi on säälinyt, koska hän viattomuuttani on suojellut.
Nyt syntyi mellakka: eläinten ulvontaa ja kansan ja naisten huutoa, jotka siellä läsnä olivat, samalla kuin edelliset huusivat: Tuo uskonnonpilkkaaja esille! — ja jälkimmäiset: Että kaupunki kukistuisi tämän rikoksen tähden, tappakaa meidät kaikki, prokonsuli; surkuteltava näytelmä, häpeällinen tuomio! Mutta Tekla temmattiin Tryfænan käsistä ja riisuttiin ja hänelle annettiin esiliina ja hänet heitettiin arenalle. Ja leijonat ja karhut päästettiin irti hänen päällensä hyökkäämään. Ja kauhea naarasleijona juoksi sisään ja laskeutui hänen jalkoihinsa. Mutta vaimojen joukko kohotti suuren huudon. Ja häntä kohti tuli irtain karhu; mutta naarasleijona juoksi sitä vastaan ja repi karhun palasiksi. Ja edelleen ryntäsi hänen päällensä koirasleijona, joka oli totutettu ihmisiä repimään ja joka oli Aleksanterin oma. Ja naarasleijona tarrasi hampaineen kiinni koirasleijonaan ja kuoli tämän kanssa yhdessä. Vielä äänekkäämmin parkuivat naiset, kun myöskin naarasleijona, joka Teklaa avusti, oli kuollut.
Silloin he päästivät paljon eläimiä sisälle, mutta hän seisoi siinä ja kädet levitettyinä rukoili. Mutta kun hän oli lopettanut rukouksensa, kääntyi hän taakseen ja näki täynnään olevan suuren vesilammikon ja sanoi: Nyt on aika, että itseni pesen. Ja hän heittäytyi veteen lausuen: Jeesuksen Kristuksen nimeen kastan minä itseni viimeisenä päivänä. Kun vaimot näkivät tämän ja koko kansa, itkivät he ja virkkoivat: Älä heittäydy veteen! — niin että käskynhaltijakin vuodatti kyyneliä, koska merihirviöt saattoivat niellä niin paljon kauneutta. Hän siis heittäytyi veteen Jeesuksen Kristuksen nimessä; mutta merihirviöt näkivät salaman leimahduksen ja kohosivat pinnalle kuolleina. Ja hänen ympärillään oli tulipilvi, etteivät eläimet voineet häneen koskea eivätkä nähdä hänen alastomuuttaan. Mutta vaimot vaikeroivat, kun muita kauheampia eläimiä päästettiin irti. Mutta kaikki irtipäästetyt eläimet olivat kuin lumotut eivätkä kajonneet häneen. Sentähden sanoi Aleksanteri prokonsulille: Minulla on hyvin äkäisiä sonneja, joihin eläintaistelijatar sidotaan kiinni. Vihastuneena myöntyi siihen prokonsuli: Tee mitä tahdot. Ja hänet sidottiin jaloistaan sonnien väliin ja asetettiin hehkuvaa rautaa näiden sukupuolielinten alle, jotta ne kiihkeämmin hänet tappaisivat. Mutta liehuva liekki poltti siteen, ja Tekla oli ikäänkuin häntä ei olisikaan sidottu. Mutta Tryfæna vaipui tainnuksiin seisoessaan arenan ääressä sisäänkäytävän luona, niin että palvelijattaret sanoivat: Hän on kuollut, kuningatar Tryfæna. Ja prokonsuli keskeytti juhlan, ja koko kaupunki pelästyi. Ja Aleksanteri lankesi prokonsulin jalkoihin ja huusi Armahda minua ja kaupunkia ja päästä eläintaistelijatar vapaaksi, jottei kaupunkia tuho kohtaisi. Sillä kun keisari tämän kuulee, tuhoaa hän mahdollisesti meidän kanssamme kaupungin, koska hänen sukulaisensa Tryfæma, kuningatar, on kuollut sirkuksen portilla.
Ja prokonsuli antoi kutsua Teklan, joka seisoi eläinten keskellä, pois ja sanoi hänelle: Kuka sinä olet ja miten on sinun laitasi, kun eivät edes sonnit sinuun kajoa? Hän vastasi: Olen elävän Jumalan palvelijatar; olen hänen poikaansa uskonut. Hänen tähtensä eivät eläimetkään ole minuun kajonneet. Sillä tämä yksin on autuuden tie ja kuolemattoman elämän perusta. Hän on vaivautuneiden pakopaikka, surullisille virkistys, epätoivoisille suoja, yhdellä sanalla: kuka häneen ei usko, ei elä, vaan kuolee iankaikkisesti. Kun prokonsuli tämän kuuli, antoi hän tuoda vaatteet ja virkkoi: Pue vaatteet yllesi. Hän vastasi: Joka minut on vaatettanut, kun olin alastomana eläinten keskellä, hän minut tuomiopäivänä armolla vaatettaa. Ja hän otti vaatteet ja puki ne ylleen.
Sen jälkeen antoi prokonsuli seuraavansisältöisen määräyksen; Teklan, Jumalan palvelijattaren, jumalaapelkääväisen, annan teille irti. Mutta vaimot huusivat kaikki suurella äänellä ja ylistivät Jumalaa yhdestä suusta: On yksi Jumala, joka Teklan on pelastanut, — niin että kaiku täytti koko kaupungin ja Tryfæma, saatuaan tämän iloisen sanoman, tuli kansanjoukon seuraamana Teklaa vastaan ja häntä syleili ja sanoi: Nyt minä uskon, että kuolleet heräävät! Nyt minä uskon, että lapseni elää; tule sisälle, ja kaiken omaisuuteni tahdon sinulle jättää. Tekla meni nyt hänen kanssaan sisälle ja oli hänen kotonaan kahdeksan päivää, opettaen hänelle Jumalan sanaa, niin että palvelijattarista useampia kääntyi uskoon ja talossa vallitsi suuri ilo.
Mutta Tekla ikävöi Paavalia ja antoi etsiä häntä, lähettäen häntä kaikkialta hakemaan. Ja hänelle ilmoitettiin, että Paavali olisi Myrassa. Silloin hän otti palvelijoita ja piikoja, vyötti itsensä ja ompeli pukunsa miehenpuvun tapaiseksi päällysvaatteeksi, ja hän tuli Myraan ja tapasi Paavalin, kun hän Jumalan sanaa julisti, ja meni hänen luokseen. Mutta tämä hämmästyi, kun hän hänet ja hänen joukkonsa näki, sillä hän siitä ajatteli, eikö Teklalla olisi toinen kiusaus lähellä. Tämä huomasi sen ja virkkoi hänelle: Olen ottanut peson, sillä Hän, joka sinun kanssasi yhdessä on vaikuttanut evankeliumin hyväksi, on myöskin vaikuttanut minun kanssani, minut kastaen.