Aksel. Hän on hyvä ystäväni ja aika veitikka, mutta muutoin kunnon poika. Me olemme tehneet sopimuksen, että tänä syksynä matkustamme yhdessä ulkomaille. Isäni on tänä vuonna tehnyt erinomaisen edullisia kauppoja ja on sentähden luvannut minulle oivan matkakassan, mutta ehdolla, että nyt syksyllä suoritan filosofian kandidaattitutkinnon.
Kurman. No tehkää se sitten.
Aksel. Olen tosiaankin alkanut ankaran taistelun synnynnäistä laiskuuttani vastaan ja tähän asti olen tehnyt ihmeellisiä urostöitä. Nyt on minulla enään vain yksi aine jälellä, jos kohta se onkin pahin nimittäin tietopuolinen filosofiia.
Kurman. Sellaiset pähkinät eivät ole minun purtaviani.
Aksel. Ei, eikä oikein minunkaan, voin vakuuttaa. Jos olisi sitä ahtanut päivässä kymmenen tuntia päähänsä, niin sittenhän se ehkä olisi mennyt — mutta silloin ei olisi sopinut Helsingissä olla ainakaan niin kauvan, kun maa ei olisi niellyt sisäänsä Gambrinia ja Königiä, sillä katsokaas, ne ovat minun heikkoja puoliani.
Kurman. Voihan tuon jo arvata.
Aksel. Silloin pisti päähäni, mennä asumaan johonkuhun siivoon perheeseen maalle kesän ajaksi saadakseni oikein rauhassa lukea. Mutta ystäväni kielsi minua siitä. Hän oli tehnyt saman kokeen edellisenä kesänä — myös lukeakseen, mutta, kahden kuukauden aikana ei hän ollut lukenut riviäkään muuta kuin ne pienet kirjelaput, jotka eräs talon tyttäristä pisti hänen huoneensa avaimen reikään. "Mutta löytyyhän kai perheitä tyttärittäkin", väitin minä. "Erehdyt veliseni", vastasi hän, "siivoissa perheissä maalla, jotka ottavat vuokralaisia, on aina tyttäriä".
Kurman (nauraa). Totta tosiaankin näyttää siltä, ettei hän siinä suhteessa vallan väärässä olekaan. (Tiinalle, joka tulee näyttämölle). Mitä sinä tahdot?
Viides kohtaus.
Edelliset. Tiina (vasemmalta tullen, kädessään iso espanjalainen ruokokeppi, jonka hän ojentaa loitoksi itsestään ja lähestyy varovasti Kurmania ja pelkää kovin Akselia).