Tuokin toistaa: Kansa Suomen
Jättää öisen vuotehen.
Kello soinut, tullut huomen,
Miehet rientää pellollen.
Huone kaunistelkaa, naiset,
Kohta saatte kampiaiset!
Suomen kansaa muistaissamme,
Yli muita tuntoon lyö
Nimi oivan johtajamme,
Jonk' ol' suurin vaiva, työ.
Palkitkoon häll' Taivaan Luoja,
Kaiken hyvän lahjan tuoja!
Helga raukka.
Illan verho peittää maan,
Janne saattaa armastaan,
Portille he päästyänsä
Syleilevät yhtenänsä.
"Helga, aina omani,
Tavarani, kaikkeni!
Usko, miten puhtahasti
Sua lemmin hautaan asti!"
Riemusoitelmana, oi
Helga tuota kuulla voi;
Varjoin läpi hymyy, luulet
Enkelien lempihuulet.
Vuoteessaankin Helga niin
Puhkee näihin lauselmiin:
"Kuin hän onkin uskollinen,
Palava ja intohinen!"
Janne yössä rientelee,
Vaan ei kotiansa mee,
Saapuu ikkunaisen luokse,
Sydän sykkää, hiki juoksee.
Paikallansa seisahtaa,
Silmät ympär' vilkkuaa,
"Yön on huntu kaiken päällä,
Kukaan ei mua nähne täällä!"
"Pom, pom!" ruutuun noppasi,
Joku samoin vastasi;
Nainen valkohameessansa
Suutelemaan — "armastansa".