Muista, Herra, kuolevat,
Vapisevat sairahat,
Heiltäkin ett' toisinaan
Väsyis kyynel juoksemaan.
Jesu uskon alkaja,
Katuvaisten auttaja,
Anna työs enetä,
Maailmalle leveä!
Jesu, kautta kuoleman
Riennä, riennä auttamaan,
Koska iltakello soi,
Eikä pääni nousta voi!
XXI.
Kansa rientää kohden korpimaita,
Lehdot kelkkaa, vilkkuu vaaleet auhtot,
Laaksot vilvakoitsee kukkaisista,
Kummut kaikuu lintuin lauleloista,
Vilisevät karjat metsistöissä,
Vuorten kotkat kohoo taivahilla.
Herran silmä kääntyy pilven luota,
Lempeänä katsoo lapsilaumaa,
Joka väsymättä, voipumatta
Pilven liikenteitä seurajaapi.
Tuhat silmää tähtää pilveen päin,
Sieltä vastaa Herran silmä yksin.
— Miten lempeä on isän silmä,
Konsa tarkastaa Hän lapsilaumaa,
Jonka ottanut on omaksensa!
Lasten horjahdust' ei isä huomaa,
Langetessa antaa auttaa toisten
Koska hyöty kahdenkertaisena
Koituu siitä: — apu nostetulle,
Varoitus ja neuvo nostajalle.
— Vaan ken tuolla joukon etupäässä
Miehukkaasti aatelmoiden astuu!
Ken tuo sorja, reima asussansa,
Joll' on toivon valo kulmillansa? —
Sill' on käsi vankka, vahva varsi,
Suora, käskeväinen käytösparsi. —
Etkö tunne kansan johtajata,
Jonk' on silmänluonti leimuvainen,
Pyhää kiivautta katseet toistaa,
Taivaan tuli otsallansa loistaa.
Se on Mooses, miesi yleväinen,
Jok' on salaisesti säilytetty,
Sitten kohotettu kaislikosta —
Kasvoi kuningasten kartanossa.
Se on Mooses, jota metsätiellä
Puhutteli Herra pensahasta.