— Sitä minäkin ajattelin, sanoi Heli.
— Mitä heistä, kyllä he aina jotakin keksivät, sanoi Tauno kiireisesti.
Onni kääntyi ohjaajaan päin ja sanoi:
— Ajetaan takaisin Merikadulle. He olivat jo etäällä Speranskin tiellä, mutta pian auto palasi Sarkamaan ovelle.
— Ole hyvä, Tauno, mene hakemaan pari kolme veljeä mukaan. Useampia ei tänne mahdu, sanoi Onni.
— Ei heitä ole kuin kaksi, sanoi Tauno iloisena ja juoksi pois.
— Kiitos, Onni. Sinä olet jukin hyvä poika, sanoi Heli.
— Sangen harvoin, sillä minä en keksi itsestäni hyviä töitä, niinkuin muut. Miksi sinä et sanonut, että pojat oli otettava mukaan?
— Emme me uskaltaneet tyrkyttää heitä.
— Niinkö? Sehän on merkillistä.
Nyt tulikin Tauno onnellisten poikien seurassa. Onni siirtyi sisään istumaan, ja Veikko ja Reino mahtuivat ohjaajan viereen, joka seikka lisäsi sanottavasti matkan nautintoa.