— Kiitän, sanoi Peltonen.
— Eikö ole harmillista, ettei tuttavia tule vastaan? Missä opettajat ovat ja koko kahdeksasluokka? Tuo harmaa herra kadehtii meitä, ja tuo nuori tyttö kääntyy kaihomielin katsomaan tätä riemukulkua, rupatti Eila.
Seurue saapui perille. Peltonen jäi autoon, ja muut menivät joelle. Kaikki ihailivat virtaa, joka oli luomaisillaan jääpeitettään. Pojat heittelivät jääkappaleita kivillä ja juoksentelivat pitkin rantaa.
Onni ja Heli kävelivät eteenpäin.
— Elämäkin on täynnä hyrskyjä ja murskautuneita toiveita, niinkuin tuo koski, sanoi Eila tunteellisesti.
— Jääkappaleita, oikaisi Tauno.
— Etkö sinä näe luonnon suuruutta ja ihmisen voimattomuutta, jatkoi
Eila.
— Suunnitteletko sinä kouluainetta? Jos sinun runollinen suonesi kuivuu, niin pyydä apua minulta, sanoi Tauno.
— Oletko sinä koskaan ajatellut runollista ajatusta? kysyi Eila halveksivasti.
— En vapaasta tahdostani, ainoastaan Pytyn käskystä.