— Mitä se toimittaisi? Minä en ole koskaan tupakoinut, enkä pelannut korttia, ja kuitenkin hän varoittaa kyynelet silmissä minua näistä paheista. Tuntikaupalla hän puhuu kaikenlaisista rikoksista, joihin ihminen voi langeta.
— Minua suututtaisi tuollainen.
— Eihän hän voi tietää minkälaisiin paheisiin minulla on taipumusta.
— Eikö sinulla ole yhdenikäistä seuraa?
— Ei ole, muuta kuin koulussa. Toverit kysyvät joskus neuvoa koulutehtäviin, taikka minä kuuntelen muitten puheita syrjästä.
— Kaipaatko sinä toveriseuraa?
Onni ei vastannut. Hän kulki totisena eteenpäin, ja Helistä tuntui omituiselta. Tässä oli hauskannäköinen, etevä poika, jolla oli varoja, mihin tahansa. Ja hän oli vailla ystäviä ja seurustelua. Olikohan siihen syynä vain hänen harvapuheisuutensa ja hiljainen olentonsa? Näytti siltä, että puheliaat toverit aina tulivat huomatuiksi. Puhuivat he sitten vaikka puuta heinää.
— Tämä aamupäivä on ollut hauska. Ehkä te olisitte enemmän minun kanssani, jos minä pyytäisin teitä useammin autoretkille? sanoi Onni.
— Älä puhu turhia. Minusta tämä kävely on yhtä kiva kuin autoretkikin. Tule meitä tervehtimään kotiin, milloin vain haluat, niin meistä tulee hyvät tutut.
— Kuka on sinun ystäväsi?