— Onkin turhaa pukeutua tuollaiseen komeuteen tavallista konventtia varten, sanoi Tauno.
— Minä pukeudun itseni tähden, vastasi Jyrki.
— Kylläpä sinulla on vaativainen itse. Minun itseni tyytyy kovaan kaulukseen ja silkkinenäliinaan, sanoi Olli ja veti liinan enemmän näkymään takintaskusta.
— Meillä on ilmankin kova kilpailu täällä. Yhdeksäsluokkalaiset pyrkivät aina ylimmäisiksi kukoiksi. Meidän luokan tytötkin harrastavat heitä, sanoi Jyrki.
— Tytöt ovat kanoja, jos he katsovat vaatteisiin, sanoi Olli.
— Kanojahan he ovatkin jokikinen. Nauravat aina ja kikattavat turhasta ja itkevät yhtä turhasta. Opettajia he hännystävät ja lukevat kuin hullut loistaakseen kirjatiedoilla poikien kustannuksella. Meillä on niin paljon oikeita harrastuksia, ettemme jaksa lukea joka kirjainta läksyissä, sanoi Kai Blå.
— Ja kaikki ovat kuitenkin aina tyttöjen kintereillä. Nytkin he ovat juoksuttaneet teitä monta tuntia, sanoi Ilkka.
— Olkoon miten tahansa, mutta tästä lähin minä en passaile tyttöjä.
Kaikki kunnolliset pojat hakevat poikaseuraa, sanoi Kai.
Ovenaukkoon ilmestyi Ilta, käsissään kiehkura tekokukkia.
— Olli ja Tauno, tulkaa ripustamaan näitä lamppuihin. Hanki, Ilkka, meille vasara ja nauloja. Otso ja Jyrki kantavat tämän pöydän saliin, siellä on puute niistä.