— Sehän on kiva aine. Minä aion arkkitehdiksi ja silloin minä suunnittelen koteja ihmisten mukaan. Lääkärin salia ei saa tehdä samanlaiseksi kuin papin. Varallisuus ei saa yksin määrätä. Apteekkari kuihtuisi sellaisessa kodissa, jossa koululehtori kukoistaisi. Etenkin tulee järjestää huonekalut ja ovet ja käytävät omistajan ruumiin laadun mukaan. Missä laiha luikertaa, siinä lihava särkee kaikki tiellään, puhui Veikko käsiään huitoen.
— Pytty ei ikinä hyväksyisi tuollaista pötyä. Heti saisi kuulla, että: »Kuule, Sarkamaa. Tahdotko sinä viisastella ja olla omintakeinen, voimatta kuitenkaan olla sitä nerokkaalla tavalla? Älä kohota päätäsi omaa tasoasi ylemmäksi, se loppuu nolosti. Opi tyylit ja kauneussäännöt kirjoista ja kulje tasaista, silostettua latua.»
— Alaluokilla on mukavampaa. Kaapeli kehoittaa ajatuksen lentoon ja runolliseen soljahteluun, ja semmoiseen minulla on eri suuret taipumukset, kehui Veikko.
— Vielä tässä soljahtelua!
— Tai ehkä se oli ailahdusta.
— Roskaa, sanoi Tauno ja meni viereiseen huoneeseen, jossa sisar asui.
— Heli, onko sinun aineesi valmis? kysyi hän.
— Aikoja sitten. Kun oli niin helppo aihe. Tietäähän jokainen minkälaisen kodin hän tahtoisi, vastasi Heli.
— Minä en ainakaan tahtoisi toisenlaista kotia, kuin tämä oma vanha.
— Onko tämä sinun ihanteesi? Hui, hai! Se on tietysti rakas meille, mutta kyllä minä haaveilen toisenlaista.