— Häikäilemätöntä! Mitä kirjaa sinä olet lukenut?
— Tietysti saa käyttää lähteitä. Kirjoititko sinä Puolan jaosta lukematta historiaa? — Lopuksi minä kasvatin köynnöskasveja ikkunoiden kehyksiin, uutimien sijaan. Salin palmuihin on asetettu täytettyjä kolibreja ja ruokahuonetta valaistaan kynttilöillä. Minun mielikuvitukseni ei tyytyisi esimerkiksi suomalaiseen tupatyyliin. Se on jäykkää ja rajoitettua.
— Eihän se sovi kivirakennuksiin.
— Eila Meriaho aikoo kirjoittaa asunnosta, joka on kuudennessa kerroksessa. Sen hän suunnittelee pohjalaiseksi tuvaksi. Seinillä ryijyjä ja nuolipyssyjä. Penkit ja pöytä on veistetty mahdottomasta hirrestä.
— Mistä hän niitä saa?
— Sitä ei tarvitse selittää. Mistä minä saan kullatut huonekaluni? Eila sisustaa asuntonsa tuohikonteilla, värttinöillä, kanteleilla, räppänöillä, pankoilla ja muilla Kalevalan tamineilla.
— Ja kieltäytyy kaikista nykyajan mukavuuksista?
— Hissi täytyy olla, sillä Eila on niin lihava. Ikkunoista hän näkee järven selän, jylhän metsän ääriviivat rajoittavat näköpiirin toisella rannalla.
— Millähän puolella Helsinkiä se sitten sijaitsisi?
— Vaikkapa Töölössä tai Kulosaaressa. Pahinta on, että hän tahtoo puhelimen ja vesijohdon ja kaasukeittiön, mutta tämän hän aikoo asettaa avonaiseen takkaan loimuamaan.