Neiti Welt puhkesi nauruun.
— Onni Joki! Ei, rouva Hanhikoski, Onni Joki se ei ollut. Hän on luokan hiljaisin ja mallikelpoisin oppilas. Tarkoitatte varmaan Väinö Ylämäkeä? Hänestä on aina harmia.
— Se oli Onni Joki. Olen aivan varma asiastani. Hän otti taskustaan nuoran pätkän ja veti sillä rovaniemeläisen ulos käytävään. Se oli se poika, joka istuu ensi rivillä eniten vasemmalla.
— Siinä Joki istuu. Huomenna minä tutkin luokkaa. Olen pahoillani, että näin karkea vallattomuus tapahtui siellä. Kahdeksas luokka on lahjakas ja hauska luokka, mutta se on myöskin vallaton ja omavaltainen.
— Minä olen ollut hyvin vähän tekemisissä nuorison kanssa, varsinkin viime aikoina. Mutta kyllä he ovat muuttuneet aika tavalla tällä aikaa. Heidän pukunsa on hyvin omituinen, sanoisin melkein vallaton. Hyvin avonaisesti he sanovat mielipiteensä ja hauskaa heitä on kuulla.
— Olivatko he vallattomia?
— Eivät suinkaan. He istuivat siivosti paikoillaan, eivät melunneet eivätkä puhuneet. Mielellään heitä opettaa. Ellei tuota huonosti kasvatettua Onni Jokea olisi ollut, olisi tunti sujunut erinomaisesti.
— Onni Joki huonosti kasvatettu! Tässä on jotakin hämärää. Kyllä minä tämän selvitän.
— Toivon, ettei luokalle koidu ikävyyksiä. He olivat minusta herttaisia lapsia.
— Sitä he ovatkin, kunhan heitä pidetään aisoissa. Vieläkö rouva
Hanhikoskella on opetusta sillä luokalla?