— Voip olla. Ko tääl maal on kihupyhät ni nuoret ajjaat kilpaa ja hihkuut. Mut ei höil oo siihe luontoo selvän olles.
— Nyt tämä riittää. Juodaan kahvit ja sitten jatketaan ensi kesänä, kun minä taas tulen maalle.
— Mänkää illal saunaa, ni lihakset ei lyö helläks. Ilma iöylytä työ ette siijä liikkuu. Työ ootte luonnostaa ja syntymäst veteläpuoleine, sanoi HintHikka ja hieroi rasvan käsistään esiliinaansa.
— Minä olen kuullut, että Hintriikka tulee ensi talvena käymään
Helsinkiin.
— Mie tuun toplinkipalttoota ostamaa ja hampaitan laittuuttanmaa. Sit mie pistäiksen teikii kortteeris.
— Hintriikka tulee meille asumaan, pyysi Ada.
— Kiitos vaa teil, mut mie sukuloitan minjän langon Tiitan luona, sanoi
Hintriikka ja istuutui kahvipöytään.
* * * * *
Kirkkaana talvisena aamuna kun Ada-rouva vielä nukkui, aukeni huoneen ovi.
— Ka, vieläks työ lojotte, Aata-rouva? No mikäs leit estää, ko ei oo lehmii ja vaskoi korjattavan. Terveisä Jääskest, sanoi liukas kieli.