— Teil on sit vehkeet — iha ko jakkarajalka kantapäänä. Älkäähä tok panko sepävehkeit hiuksii. No, voi pahus, ko käpristyy haivenet.
— Nyt minä olen valmis, sanoi Ada ja vei Hinttiikan kahvipöytään.
Matkalla kauppaan pani emäntä merkille ilmansuunnat ja kellotornit löytääkseen takaisin kortteeriin.
Heti kauppaan tultuaan sanoi Hintriikka:
— Hyvää päivää! Puhutaaks tääl suomee?
— Jaa natürlich, me puh» aina kundikielt. Mitä pitis frouralle näyltä? sanoi israeliitti.
— Mie tahtoisin toplinkpalttoon, musta päällysvaate ja lammin vuor, alkoi Hintriikka suulaasti selitlää ja lisäsi sitten teatterikuiskauksella Adalle: Kassokaas mite hää on kammant hiuksessa, justii ko mei kitsa.
— Oikka hyve koitta teme paltto. Se istu frouva peel kun yks naulattu. Ja huokke hintta, selitti kauppias ja veti vaatekappaleen emännän päälle.
— En mie hnokeest välitä. Mie tahton uusmuotisen ja renakan palttoon.
— No tesse just uusmuotti ja renekke ulsterpaltto.