— Vai köyhä! Huomasitko ne menoarvion miljoonat, joita hallitus vaatii yksinomaan hevosen ruoaksi?
— Täytyyhän sotaväellä olla hevosia.
— Ne hirnuvat vammankin kauniimmin kuin nälkäiset lehtorit luokan edessä. Näillä palkoilla joutuu opetus kokonaan naisten käsiin. Onko se edullista nuorisolle, joka muutenkin on kuritonta ja hyppii jokaisen nenälle?
— Kehitys noudattaa omia lakejaan, joita me emme voi muuttaa, sanoi lehtori alistuvaisesti.
— Mutta minä nousen takajaloilleni ja aion ansaita ihmismäisen elämän meille. Tai ainakin uuden talvitakin, sanoi Tekla ja pani kädet lanteille.
— Älä! Perustatko lihakaupan vai parturinliikkeen? Minä ehdotan tanssisalonkia ajureille. Tai tarjoudu kirjoittamaan sotilaitten rakkauskirjeitä, pilkkasi lehtori.
— Minä rupean kirjailijaksi, ja ensi askel on jo otettu.
Lehtori haukkasi ilmaa.
— Minä olen lähettänyt kirjoituksen viikkolehteen ja se otettiin vastaan, sanoi Tekla voitonriemuisesti.
— Ja mitä sinä, onneton, kirjoitit? Roomalaisten lakanoista ja silakkalaatikoistako? kysyi lehtori uhkaavana.