— Johan minä sanoin — epäkohdista. Ja yhteiskunnan mätäpaiseista, niinkuin kätilöistä.
— Mitä?
— Niille jaloille naisille pitäisi antaa suuret tulot. Ja yötyö olisi kiellettävä. Sitten kirjoitan hissipoikien aivoja tärisyttävästä ja silmiävärisyttävästä ammatista. Ja konekirjoittajan, sairaanhoitajattaren ja puotineidin epäkohdista.
— Sinä tulet itse minun epäkohdakseni, valitteli lehtori.
— Täytyy kirjoittaa lasten elokuvavillityksestä, aviovaimon pitkästä työpäivästä ja kuinka perheen isää nyljetään joulun aikana.
— Lopeta jo, Tekla! Minä otaksuin, että sinun tarkoituksesi oli ansaita rahaa, eikä parantaa luonnollisia oloja.
— Rahaa minä ansaitsenkin samalla kuin palvelen kärsivää ihmiskuntaa huumorin varjossa. Ja miksen eläinkuntaakin, kun niin sattuu. Paitsi, että eläimissä ei ole rahtuakaan huumoria.
— Niinkuin ei naisissakaan, sanoi lehtori itsepäisesti.
— Miksei nainen sitten osaisi nauraa? Selitäpä se asia?
— Hän nauraakin tyhjälle, sanoi lehtori ja meni tunnilleen.