Kun liedessä paloi vahva valkea, tahtoivat molemmat käyttää viimeistä vapaata reikää.
— Ota pois teeri, se haisee liiankin kypsältä, sanoi johtaja.
— Sen on oltava tulella vielä kaksi tuntia, mutta ehkä se voi olla syrjällä, sanoi kamreeri ja nosti padan kantta hohtimilla.
Liesi hehkui tulipunaisena, ja pata räiskyi epäilyttävästi.
— Häh? Teeri on hävinnyt, huusi kamreeri kauhuissaan.
— Älä, ja pata on melkein tyhjä. On siinä jotakin tuhkantapaista jäljellä, sanoi johtaja, joka katsoi uteliaana pataan.
Pengottuaan padan pohjaa sanoi kamreeri:
— Luita ja rautalankaa on jäljellä. Teeri on palanut. Tämähän on kuin krematorio, rämä sinun keittiösi. Onneksi minulla on ahvenet jäljellä. Ne minä saan kirkkaasti onnistumaan. Vähennetään tulta.
— Onkohan vanukaskin palanut uunissa? arveli johtaja pahaa aavistaen.
Vanukas oli ollut vain vähän aikaa uunissa, niin että siitä oli pelastunut noin lusikallinen keskellä palaneita syrjiä. Johtaja maisteli sitä varovasti, mutta sylki sen heti suustaan.