— Luonnollisesti. Mitä tämä kangas maksaa?
— Kaksitoista markkaa metri… Vaikka olisikin tullut kolme vuotta sitten Kuopiosta, niin siinä ajassa ei paljonkaan opi, kuu ei ole taipumuksia. Helsinkiläisten kanssa ei kuka tahansa osaa seurustella. Siihen tarvitaan synnynnäisiä lahjoja. Minä olen itse helsinkiläinen, ja käyttäytymisen taito on minulla veressä, sanoi kauppias vaatimattomasti.
— Sen huomaa heti. Eikö tätä saa yhdellätoista markalla?
— Suokaa anteeksi, rouva, — mahdotonta. Minulla on suurimmat verot koko halleissa.
Rouva Pilman oli jo monta kertaa kuullut kerrottavan kauppiaan suhteettomista veroista, verrattuina kenkäkauppiaan mitättömiin maksuihin. Sentähden hän keskeytti:
— Saanko 40 numeron rihmarullan, sekä valkoisen että mustan.
— Katsokaa, rouva, tuota neitiä, joka näyttelee valmiita hameita, — jatkoi kauppias kääriessään rullia paperiin. Hän on ystävällinen jokaiselle, suu hymyilee ja kädet liikkuvat kuin elokuvissa. Hän on syntynyt Helsingissä. — Minä tunnen maalaiset ensi tervehdyksestä.
Rouva Pilman maksoi ja kumarsi niin suurkaupunkilaisesti kuin suinkin, toivoen ettei kauppias vaistoaisi hänen lappeenrantalaista syntyperäänsä.
Sitten hän siirtyi lähemmäksi riiteleviä naisia.
Lihava omistaja seisoi kädet puuskassa ja puhui kimakoin äänin: