Liikutettuna maistoi Anna tarjousta ja vastasi sitten sekavalla venäjänkielellä Mustofinin neuvon mukaan: "Suuri kiitos leivästä ja suolasta! Onnea ja menestystä ei suinkaan ole sieltä puuttuva missä niin ystävällisesti otetaan vastaan."
"Ja minäkin kiitän teitä, Katinka Petrovna", sanoi Mustofin lämpimästi, "ja pyydän ettei tämä ystävyyden osoitus morsiamelleni olisi ainoa teidän puoleltanne, sillä aikaa kuin olen poissa."
Nainen kohotti ylpeästi päätään ja hänen silmänsä välähtivät. "Me pyhän Venäjän lapset", sanoi hän, "emme unohda mitä olemme vieraillemme velkapäät. — Isäntäni, kenraali Demidoff, on valmis ottamaan teitä vastaan. Ja teidän, eukkoseni", jatkoi hän Brigitalle, jota peloitti hetkeksikin jättää turvattiaan ja sentähden aikoi juuri seurata Annaa, "teidän sopii mennä tätä tietä neidillenne määrättyyn asuntoon, eikä kenraalin huoneiden läpitse."
Hän osoitti käskeväisesti erästä ovea ja antoi Ivanille muutamia ohjeita, josta seurasi että tämä jotenkin raa'asti otti Brigittaa käsipuolesta ja kuljetti häntä hämäräin käytävien läpitse Annalle määrättyihin huoneisin.
Himmeänä pääsi päivänvalo silkkisien purppuraväristen akkunan-uutimien läpitse tuohon avaraan, loistavasti sisustettuun saliin, jossa kenraali, Mustofin ja Anna olivat. Hienolla aistilla ja tuhlaavaisella kädellä oli siinä koetettu peittää asunnon vajavuuksia ja puutteita, sillä vaikka talo oli yksityisten parhaita Turussa, osoitti se kumminkin selvästi, että maa oli köyhä ja että kauneuden vaatimukset olivat sen mukaan.
Anna tunsi tämän komeuden ja ylellisyyden, johon hän oli tottumaton, ahdistavan mieltään, mutta hän koetti tekeytyä tyyneksi ja vastasi kenraalin kohteliaisiin puheisin ja ystävällisiin imarruksiin lempeällä ja kainolla arvokkuudella.
"Teidän käsiinne, eno", sanoi Mustofin, "jätän minä nyt mitä minulla kalliinta on."
"Ja saat ollakin varma siitä", vastasi kenraali, "että minä olen vartioiva aarrettasi kuin vanha lohikäärme. Mutta, hyvät lapset, älkää katkeroittako eron hetkeä ylen juhlallisella vakavuudella. Muutaman kuukauden perästähän sinä taas olet luonamme, Vladimir, ja sillä aikaa koetan minä huvitella neiti Mörckiä niin hyvin kuin voin."
"Kiitän teitä, kenraali", sanoi Anna teeskentelemättä, "mutta minä olen maalla kasvanut ja huvituksiin tottumaton enkä minä niitä kaipaa."
"Suruja ja kaipausta haihduttamaan ovat nekin hyvät", virkkoi kenraali ystävällisesti, — "niin usein kuin haluatte, saatte ajella vaunuillani. Se ainakin virkistää sekä ruumista että sielua."