KERTTU.
Jos sinua ma olen muistellut?
Juur' usein olen…
LALLI (Ottaa laukusta kultakääryt).
Nämät sanasi
Ne sydäntäni virkistyttävät
Kuin öinen kaste kasvin janoavan.
Nää kääryt tervetuliaisiksi
Ma annan sulle. Katsos Kerttuni!
Ne ovat arvoisat ja loihtu-voima
Niiss' asuu runsas.
KERTTU.
Loihtu-voima!
LALLI.
Oikein.
Ne kolme vuotta ovat rippuneet
Seinässä huoneen Yli-Jumalan,
Ja syntysanat niihin lukenut
On Vienan nerollisin tietäjä.
Ne ostin, että niitä turvakses
Sa kantaisit.
KERTTU.
Kuin? Turvakseni!
(Itsekseen.)
Hirmu!
LALLI.
Ei niitä kantaissasi sinua
Voi mikään tapaturma kohdata,
KERTTU.
Ei kulta ole multaa parempi!
LALLI.
Sen ilokseni tiedän, ett'et laske
Sa kultiin samaa arvoa kuin naisten
On toisten tapa niihin laskea.
Mut nämät vitjat — eivät kiillostansa
Ne lainaa arvoansa — muista se!
Nyt aika ompi aivan levotoin
Ja vaarat kaikkialla piilevät
Kuin Kivuttaret yöllä — sempätähden
Näät eriskummalliset loihtu-vitjat
Sull' ovat tarpeesen! — Ah, armaani.
Ma tuskakseni olen havainnut
Ne tuhotyöt, kuin poissa ollessani
Nuo kristikoirat ovat tehneet täällä.
KERTTU.
Nuo kristikoirat! Taivaan Jumala!
LALLI.
Sä ällös pelkää Kerttu! Huoletta
Sa ollos aivan, sillä kotia
Jo saapui Lalli! — Sangen tylysti
He ovat seutujamme pidelleet,
Mut hirveästi heille kostamme! —
Tuo karsikkoimme pilaaminen — sekin
On luultavasti heidän ilkitöitään?
Vai kuinka?