KERTTU.
Ällös siitä synkisty.
Minua taivaan armo…
LALLI.
Taivaan armo! —
KERTTU.
Myös sinuakin voipi kohdata
Tää armo, jos vaan katuvaisella
Sä sydämellä vastaan-otat sen.
Ah, mikä ilon-ilo ois se mulle
Jos sinä kristin uskoon kääntyisit!
Ei löydy onnea, ei autuutta,
Ei iloa, ei rauhaa, toivoa
Sen opin ulkopuolia! — Kuitenkin
Ma olen liian halpa julistamaan
Mitk' ovatkaan ne runsaat siunaukset.
Joit' tämä pyhä oppi tarjoo meille,
Mut löytyy muuan hurskas mies ja pispa —
Hän voipi nämät kaikki selittää
Sinulle ihanasti! Menkämme
Siis hänen luoksensa! Voi rientäkämme.
Ah Lalli! uuteen armon elämään
Hän sinun johdattaa ja suloisuus,
Jok' ennen oli sulle tuntematon,
On sydämehes samoava! Luovu!
Voi luovu synkeästä uskostas
Ja tunnusta jo sitä Jumalaa,
Joll' yksin ompi valta Jumalan!
Niin kaikki taasen hyväks muuttuvat,
Uudesti koittaa onnen kuutamo
Ja lemmen päivä meille, samassa
Kuin este, joka meidät eroittaa
On kumottu!
LALLI.
Haa! Este! Eroittaa!
(Itsekseen.)
"Sa koston kotonasi löydät." — Nyt
Jo tajuan ma ennustusten lauseet!
KERTTU.
Sun rikoksesi, Lalli, ovat suuret
Kun sinä kristittyä vertakin
Jo olet vuodattanut, mutta Hän,
Jok' kaiken mailman virheet sovitti
Ja kuolemallaan meidät lunasti,
Hän voipi sinuakin armahtaa
Ja armahtaakin…
LALLI.
Vaiti mieletön!
(Itsekseen.)
"Sun oman pirttis orrelta." — Niin tosin!
KERTTU.
Sä ällös suutu, Lalli, mutta mieti
Mun sanojani tyystin tyvenellä
Mielellä!
(Polvistuu Lallin eteen.)
Sydämeni pohjasta
Ma rukoilen: äl' ole suutuksissa!
En voi mä näistä armon asioista
Niin puhua kuin tässä tarvis ois,
Mut lähtekämme luoksi Henrikin,
Tuon pyhän pispan! Hän ne selittää
Niin suloisesti, että mielestäs
On vihan vimma kauas pakeneva
Ja lemmen henki sijaan astuva!
(Koroittaa kätensä Lallia kohden.)
Oi Lalli, kuule nöyrää pyyntöäni
Ja tarkkaa rukoilevaa ääntäni!
LALLI.
Pois tyköäni vaimo!
KERTTU.
Hennotko
Mun nöyrää rukoustan' evätä?
Ett' toki, Lalli!
(Hetken äänettömyys.)