"Ystäväni Jakobsson", vastasi tämä, hiukan punastuen. "Luotan liiaksi teihin, enää salatakseni mitään teiltä. Tunnette myöskin niin tarkoin elämäkertani, että hyvin voitte saada tietää senkin vähän, mitä ette tiedä. Sentähden tahdon myöntää teille, ett'ei sydämmeni ollut likimainkaan kylmä armasta Elsaa kohtaan. Luulenpa myös,^ että hän enemmän kuin kukaan muu voisi saada minut tyytymään kohtalooni, jos — —"
"Jos hän olisi samalla yhteiskunnallisella asemalla kuin te", — keskeytti häntä Jakobsson. "Epäilemättä olette tekin ajan tyhmien sääty-ennakkoluulojen vallassa. Alkaen autuaasta kuningas Kustaa Aadolf-vainajasta ja hänen veljestänsä herttuasta, saattaisin luetella vähintäänkin sata kelpomiestä, jotka samoin kuin hekin hylkäsivät elämänsä onnen ja ilon sen kummituksen vuoksi, jota sanotaan sääty-eroitukseksi. Ehkä teen kuitenkin väärin, kun moitin teitä siitä, että tahdotte noudattaa muiden esimerkkiä, sillä halpasäätyinen avioliitto oli kenties esteenä loistaville toiveillenne kerran mahdollisesti päästä valtakunnan korkeimmille kunniasijoille".
Everstiluutnantti oli tyynesti kuunnellut tätä Jakobsson'in katkeraa puhetta, mutta kun tämä vaikeni sanoi hän: "Ystäväni Jakobsson, te olette kokonaan erehtyneet eikä jos-sanalla ole ensinkään sitä merkitystä, jonka sille annatte. Minä en ole tottunut antamaan niin suurta arvoa aateliskilvelleni, että sille uhraisin elämäni onnen. Myös on minulla liian katkera kokemus siitä asiasta, jonka otitte puheeksi, että tieten taiten haluaisin sen toista kertaa uudistuvan. Ei mitkään maailman ennakkoluulot saattaisi estää minua yhdistämästä kohtaloani siihen naiseen, jota rakastaisin, jos minä muutoin koskaan enää voisin tuntea ketään naista kohtaan semmoista rakkautta, joka oikeuttaisi elinkautiseen liittoon, ja sitä epäilen suuresti. Elsa oli ja on minulle rakas hempeänä lapsena, suloisena lohdutuksen enkelinä, ja melkein ylenluonnollisena ilmestyksenä, mutta tunteeni häntä kohtaan ovat aivan toista laatua kuin rakastajan".
"Kuitenkin olette parattuannekin usein käyneet Aake Berg'in luona. Luuletteko voivanne tehdä tätä mahdollisesti häiritsemättä Elsan mielenrauhaa? Hän voisi tulla siihen luuloon, että käyntinne tarkoittaa hänen ihailemistaan".
"Siinä tapauksessa olisi hänellä tavallansa oikein. Sillä vaikka askeleitani on sinne ohjannut kiitollisuus siitä ystävyydestä ja hyvyydestä, jota he minulle ovat osoittaneet, tunnustan mielelläni, että edeskinpäin olen varsin mieltynyt tuon yhtä viisaan kuin kauniinkin tytön puheluun, ja että Aake Berg'in talossa tunnen itseni mieleltäni rauhallisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin missään muualla. Elsan mielenrauhan häiriytymisen pelkääminen ei ole koskaan johtunut mieleeni, sillä hän on uljain tyttö, minkä koskaan olen tullut tuntemaan. Jos siinä jotakin vaaraa löytyy, niin on se minun puolellani".
Jakobsson'illa oli oma ajatuksensa, mutta kun hän nyt tiesi, mitä tahtoi tietää, niin käänsi hän puheen toisaalle. Vähän sen jälkeen nousi everstiluutnantti Stålsköld ylös jättääksensä hyvästi. Jakobsson sanoi tahtovansa seurata vierastansa tämän asuntoon, osittain vieläkin saadakseen olla hänen seurassansa, osittain kävelläksensä raittiissa ilta-ilmassa.
Kun nuot kaksi miestä olivat kävelleet kappaleen matkaa eteenpäin, seisahtui Jakobsson erään kaksinkertaisen kivirakennuksen portille ja sanoi: "Jos aikanne, ystävä everstiluutnantti, ei ole kovin täpärällä, niin menemme tänne hetkeksi".
"Mikäs tämä on?" kysyi everstiluutnantti Stålsköld.
"Anniskelupaikka, ravintola, miksi sitä sanonenkaan. Oikeastaan on se ylhäisempiä ihmisiä varten kuin minä olen, mutta minä tunnen isännän ja pistäyn aina välistä sisälle maistamaan hänen todellakin oivallisia viinejänsä. Kuningattaren kellari ei ole niin hyvin varustettu kuin hänen. Tämä onkin ainoa paikka Tukholmassa, jossa, jos oikein tahtoo antautua nautintoihin, saapi lasin Tokaj-viiniä".
Everstiluutnantti katseli ympärillensä. "Tässä lähellähän minä pelastin 'sepän' oikeuden rankaisevista käsistä", sanoi hän.