EBBA. Laske joutuisasti miekkas tuppehen! Se höyryää murhatun heimolaiseni sydänverestä!
ROLF JUTE. Oi, armas morsiameni!
EBBA. Sinä et saa sanoa niin! — Minä en ole sinun morsiames, vaan taivaan! — Mene, mene heti pois tästä pyhästä huoneesta, sinä julma temppelin rosvo ja murhaaja! Etkös näe, kuinka pyhä Brigitta ja nämät muut pyhimykset kaikki suuttuneina ja karsain silmin katsovat sinuun?
ROLF JUTE. Nämät syytökset, jotka teet ja ehkä vast'edes olet tekevä minua vastaan, on joku kavala konna pannut suuhusi! Niihin olen viaton. En ole yhtäkään ihmistä murhannut. Heimolaisesi Sven kaatui rehellisessä taistelussa, johon hän tahtoani vastaan minua vaatei. Enkä mä milloinkaan temppeleitä ole rosvonnut, Ebba!
48
EBBA. Haa! Kuulitteko vakaat muurit ja korkeat pylväät hänen valhettansa? — Viaton!… Eikö luostarin hätyyttäminen ole temppelin rosvoamista?
ROLF JUTE. Malta mieles, rakas Ebbani! -Nämät käteni eivät ole ikänä pyytäneet pyhiä alttareita pilata ja halpa voiton himo on aina ollut minulle outo. — Se on totta, että aroin tämän luostarin ryöstää ja olisin sen tehdyn lupaukseni mukaan paljastanut syksyllä lehtensä heittänyttä puuta paljaammaksi, mutta sitä hirveää työtä en ottanut toimittaakseni voiton pyynnöstä, vaan ainoastaan sentähden, että se oli ainoa keino, jolla saatoin pelastaa isäs kuolemasta.
EBBA. Mitäs sanot?
ROLF JUTE. Ritarillisella sanallani ja pyhimmällä valallani vakuutan, että ryhdyin tähän Brigittan luostarin ryöstämistoimeen vapauttaakseni sinua siitä katkerasta tuskasta, jonka tämä sanoma olisi tuottanut sinulle: ..Ebba Suurpää! Otto Rudin käskystä olisivat julmat sotilaat kauheimrnalla tavalla murhanneet sinun vanhan, harmaapäisen isäsi!"
EBBA. Voi! ROLF JUTE. Tuolla hän itse seisoo. Kysy häneltä!