Tämän tulkintani ilmoitan täten kunnioittaen neiti Mathilda Wredelle pyynnöstä myöskin kirjallisesti. Turussa tammikuun 9:ntenä päivänä 1913.
V. N.
"Edellisen yhteydessä annettiin myös seuraava kirjallinen ilmoitus, joka tarkoittaa maisteri E. M:iä, [Maisteri M. seurasi Mathilda Wredeä jonkun aikaa hänen matkoillaan, ja neiti Wrede toivoi, että hänkin uhraisi koko elämäntyönsä vangeille.] joka oli ollut muutamia vuosia neiti Wreden apulaisena ja oikeana kätenä työssä vankien hyväksi":
Vankeinhoitohallituksen joulukuun 31:senä päivänä 1912 antaman kirjelmän nojalla ilmoitan täten pyynnöstä myös kirjallisesti, etten voi toistaiseksi sallia Maisteri E. M:n tavata vankeja johtamassani kuritushuoneessa muutoin kuin itseni tahi jonkun valitsemani virkamiehen läsnäollessa.
Turun kuritushuoneella, tammikuun n:ntenä päivänä 1913.
V. N.
"Tahdomme kaiken väärinkäsityksen välttämiseksi ilmoittaa, että edelläolevien neljän kirjelmän julkaiseminen ei ole tapahtunut ei suorasti eikä epäsuorasti neiti Wreden eikä maisteri M:n aloitteesta, vaan on toimitus, jonka tietoon tässä mainitut tapahtumat ovat sattumalta tulleet, päinvastoin saanut ne vasta niiden kauan epäröityä, joita kielto on kohdannut, ja toimituksen selitettyä, että sen käsityksen mukaan tällainen asia ei enää ole yksityisluontoinen vaan kuuluu julkisuuteen.
"Vankeinhoitohallituksen kirjelmässä mainitut vakavat järjestyshäiriöt, jotka esitetään syyksi Neiti Mathilda Wreden ja hänen apulaisensa karkoittamiseen Kakolan suuresta kuritushuoneesta, jonka pitkäaikaiseen vankeuteen tuomittujen ja yhä uudelleen rikoksiin langenneiden vankien keskuudessa hän oli suorittanut kenties merkittävimmän osan työstään, olivat kolme vankien tekemää lakkoa.
"Ensimmäinen oli se, että kieltäydyttiin juomasta vankilan kaljaa, erittäin epäilyttävää ja monelle vangille suorastaan vahingollista osaa ravinnosta. Vangit olivat pyytäneet useita kertoja saada mainitun juoman asemasta jotakin muuta ruokaa, jolla olisi jotenkin sama ravintoarvo. Kun ei heidän esityksistään välitetty, jättivät vangit kahtena päivänä kaljan koskematta. Tuloksena oli, että sen sijaan annettiin jauhovelliä.
"Toinen lakko koski keittoa, joka valmistettiin niin kehnosti, ettei siinä ollut makua eikä voimaa. Silloinkin ilmeni epäjärjestys siten, että vangit alkoivat jättää keittonsa koskematta. Vankilan johdon taholta huomattiin parhaimmaksi tehdä parannus — joka lienee käynyt hyvin helposti päinsä jo käytettävissä olevin keinoin — ja niin oli asia selvä.