— Eipä sen kummempata; vanha rauha vain. Mikkokin laskeikse nyt nurmelle istumaan.
Puhe alkoi käydä vilkkaammasti, kun Kaisa rupesi ottamaan siihen osaa. Hän kyseli, miten Heikkilän emäntä ja muut palkolliset voivat, kuinka karjan laita oli ynnä muuta sellaista. Lopuksi kysäsi hän: vieläkö olet aikonut jäädä taloon ensivuodeksi?
— En, vastasi Mikko. Isäntä on myöntänyt, että saan rakentaa itselleni torpan Risti-korpeen ja luvannut jättää se ensimmäiseksi viideksi vuotta aivan veroittamatta. Mieleni hehkuu päästä omakseni, jos suostuisitte antamaan Katrisenne minulle avioksi.
Vanhukset ällämystyivät.
— Niin, no, lausui vihdoin Kasper, raapien korvallistansa.
— No, niin, lisäsi Kaisa.
Asia oli ratkaistu — Kas, niin, virkki Nehemias lyöden kämmenensä Mikon käteen. Minä tulen olemaan sinulle avullinen torpan rakentamisessa.
Katrin mieltä ei nyt kukaan kuulustellut, mutta ei hän näyttänyt asiasta olevan pahoillansakaan. Jos huhussa oli perää, niin jopa Katrin vakkaisessakin oli Mikon ostama silkkihuivi ja kihlarahat, jotka ovela puhemies eräänä iltana oli keinotellut Katrin käteen.
Juhannusvalkeita alkoi jo loistaa ylt'ympäri naapurikylistä korkeilta kalliontörmäiltä. Mikko nousi nyt ylös, otti jäähyväiset vanhuksilta ja sanoi, tarttuen Katrin käteen: "lähtekäämme mekin iloitsemaan muiden kanssa tulille."
Käsi kädessä astuivat he nyt rantaan päin venheen luo. Vanhukset seurasivat heitä hellillä ja yksivakaisilla silmäyksillä.