Ensimmäinen työ aamulla herättyänsä oli ansojen tarkastaminen. Suureksi iloksensa eivät nämät olleetkaan tyhjinä. Tuossa makasi jänes sääret suorana, tuossa teeri siivet levällä. Nämät kantoi hän holviinsa ja rupesi varustamaan keittoa siltä varalta, että sitä olisi koko päiväksi. Tosin ei hänellä ollut muuta ryytiä panna sekaan kuin mukaan otettu suola, mutta ruokansa oli kumminkin lämmintä, sekä tuoresta, ja nälkä teki sen erinomattain maukkaaksi. Sitten jatkoi hän taas varsinaista työtänsä.
Viikko loppui ja lauantai ilta oli käsissä. Mikko kätki nyt muut tavaransa holviin ja läksi konttinensa astumaan Lepäslahteen päin.
— No, terve tultuasi. Kuinka työ luistaa? kysyi Kasper, kun Mikko oli päässyt pirttiin.
— Aina hiljaa. Saunahirret olen jo kaatanut, mutta pelkään että, jos lunta alkaa tulla runsaammalta, ne peittyvät lumeen.
— Minä lähden nousevalla viikolla kanssasi, sanoi Nehemias. Tehdään sauna ensisti. Olenpa jo ennenkin ollut salvumiehenä.
— Minä lähden myöskin, lausui Katri. Ehkä saattaisi teille minustakin olla jotakin apua, jos ei muussa niin ruoanlaitoksessa.
Maanantai-aamuna valjastettiin hevonen ja kaikki kolme istuivat rekeen. Lunta oli jo satanut niin runsaalta että puupohja reki luisti koleisella polullakin. Paikalle päästyä tarkastettiin ensin ansat. Katri rupesi valmistamaan atriata sillä välin, kun miehet ajoivat hirsiä kasaan sille paikalle, mihin sauna piti rakennettaman. Kun ruumiin tarpeet olivat tyydytetyt, otti Katri kopan, jossa oli tuotu heiniä hevoista varten, kaatoi heinät lumelle, heitti kopan selkäänsä ja ottaen lapion käteensä, läksi astumaan metsään päin.
— Mihinkä nyt aijot mennä? kysyi Mikko.
— Sammaleesen, vastasi Katri. Kun lunta tulee vahvemmalta, mistä silloin luulette saavanne sammalia rakennuksiin?
Tosiaankin. Tuopa ei johtunut minun mieleeni, sanoi Mikko.