Ma loisin köyhät rikkaiksi
Ja rikkaat rikkaimmiksi
Ja naimattomat naineiksi
Ja naineet — vapahiksi.
Myös talonpojat herroiksi
Ja herrat — tiesi miksi;
Niin …. varmaan vapaherroiksi,
Kai pyrkivät he niiksi.
Ja itseni? Voi veikkoinen,
Ma tyytyväinen oisin,
Jos Wäinämöisen vertainen
Vaan aina olla voisin.
Koska toisin?
Lähteen luona, raidan alla
Impi istui itsekseen.
Päivän tähti taivahalla
Arvais hänet verrakseen.
Impi itki, huokaellen
Sanat lausui hiljaiset.
Raidan norkot kuuleskellen
Oivals ne — ja lintuiset.
Mitä sitten linnut lauloi,
Surkutellen kertoili,
Huolia, mit neittä painoi,
Näin ne linnut lauleli:
Tässä istuttiin me kaksi;
Uljas, reipas, kuink' oil hän!
Yhä yhä rakkaammaksi
Käynyt mull' oil ystävän.
Vaan hän lähti, tietämättä
Mit' oil mulla mielessäin.
Niin — hän lähti, tuntematta
Lemmen tulta syömmessäin.
Miks' en, raukka, rohjennunna
Ilmaista ….. voi kuitenkin!
Vaan — ehk' ois hän naurannunna,
Nainenhan … ma … olenkin.