[Nuotit]
Is-tun ran-nan ki-vel-lä ja it-ken i-kä-vää-ni
[Nuotit]
Mur-he-miel-lä hai-ke-al-la kai-paan ys-tä—vää-ni.
OLLI-ENON
LAPSUUDEN MUISTELMIA.
OLLI-ENON LAPSUUDEN MUISTELMIA.
"Kotini oli korkealla töyräällä eräässä niemekkeessä. Yhdellä puolen niemekettä vaahtoili muuan Suomen maan isoimmista järvistä, toisella lainehti pienempi järvi, josta vesi jokea myöten virtasi juuri kotini ohitse tuohon äsken mainittuun isompaan järveen ja jonka luoteisella rannalla kohosi eräs maamme pikkukaupungeista." Näin alkoi Olli-eno kertomustansa ja huomattuaan, millä tarkkaavaisuudella me aloimme häntä kuunnella, jatkoi hän: "Isäni, pitäjän kappalainen, oli tuota vanhaa rotua, joka, vaikkapa nuoruudessansa olikin saanut taistella köyhyyden sekä kaikellaisten vastoinkäymisten kanssa, kuitenkin tahtonsa lujuudella oli päässyt tarkoitustensa perille. Muutoin oli hän luonnoltansa peräänantamatoin ja kiivas, mutta samalla rehellinen ja suora. Äitini taas oli tuollainen lempeä, hiljainen olento, josta ei ollut pahennusta kenellekään ja joka aina ilmestyi rauhan ja sovinnon enkelinä, milloin vaan isäni jyrkkä luonne uhkasi saattaa suhteet liian myrskyisiksi.
Mitä kasvatustapaa isäni meitä kasvattaessansa oikeastaan noudatti, sen perille en ole koskaan täydellisesti päässyt. Se vaan on varmaa, että hän, asiain vaatiessa, hyvinkin usein otti "Koivuniemen herran" avuksensa. Poikalapsista puhuen, oli meitä kolme, joilla jo oli kunnia käydä housuissa ja jotka kykenivät harjoittamaan kaikellaista vallattomuutta; nuorimmista mikä vielä konttasi, mikä makasi kapaloituna kätkyessänsä.
Varhaisimmasta lapsuudestani ei minulla ole mitäkään sanomista, syystä, ett'en siitä mitään muista. Luultavasti kului se tyynesti äitini helmassa. Mutta jo kolmen vuoden vanhana heräsi minussa halu saada nähdä maailmaa hiukan laajemmalta. Äkkiarvaamatta katosin hoitajani silmäin alta ja läksin käydä peppuroimaan pitkin maantietä, joka vei kodistani kaupunkiin päin. Saavuin siten erään, tien ohessa olevan, talon veräjälle. Talon muori otti nyt karkulaisen syliinsä ja vei huoneesen, mutta huomattuaan kotikartanollani outoa liikettä ja kuinka ihmiset siellä levotoinna hääräsivät sinne tänne, arvasi hän heti syyn ja kiidätti kaukomielen tuota pikaa kotia takasin.