Oi, kuullos, veikko! Kuulethan
Kuin korpi kumajaa.
Sen ääntä ihannellahan
Miel' aina halajaa……
Siell' uhkuu kosket kohisten,
Ja metsä kertoo humisten
Säveltä kehtolauluni. —
Mun synnyinseutuni!
Tään seudun e'estä rakkahan
Mit' antaa soisinkaan?
Oi, henkenipä varmahan!
Muut' en ma voisikaan.
Mi kallihimpi uhri ois,
Jon Suomen lapsi maalleen tois?
Niin, niin; sen jospa tietäsin,
Ma kaiken antasin.
Nyt hyväst' armas koti jää
Ja hellä äitini
Myös siskot, isä harmaspää
Ja nuori kultani!
Pois vainen kyynel pyyhkikäät
Ja pojastanne miettikäät:
Jos sorrut sotiin, — isänmaa
Sun helmahansa saa.
Asuinkumppalini.
Nyt majahani muuttanut
On kumppalikin mulle.
Täst' en oo vielä virkkanut,
Siks kerron sen nyt sulle.
Hän tänne tosin tullut on
Omalla luvallansa,
Mut hän on, raukka, puoleton,
Siis olkoon olojansa.
Ei hänestä, näät, kulloinkaan
Oo mulle suurta haittaa;
Ei moiti ruokaa milloinkaan,
Vaan kaikki hälle maittaa.
Ei haasta riitaa kanssani,
Ei myöskään juorullansa
Hän häiritse mun tointani
Vaan pysyy alallansa.
Se erehtyy, jos häntä vaan
Ken luulee sankariksi.
Hän on, jos sanoa sen saan,
Jo luotu pelkuriksi.
Kun lasiani nelistän —
Kas, kohta hän sen kuuli,
Ja jalkaani jos tömistän,
Hän katoaa kuin tuuli.