Vanki pudisteli pitkäkiharaista, kultakutrista päätään, kääntämättä kauniita, vaan surumielisiä kasvojaan puhujaan päin. Uhkamielisesti hän sitte puhui: "Minun nimeni ei ole Antinous; Hortar on nimeni. Laske minut vapaaksi, suo minun mennä omaisteni luo takaisin, Danubion humiseviin metsiin! Taikka tapa minut; sillä tiedä se, sinä häpeällinen mies, ikinä en suostu sinua mielesi mukaisesti palvelemaan."
Leo heitti närkästyneenä raskaan tornin avaimen, joka oli hänen vieressään tuolilla, pojan selkään. "Mene matkoihisi, tiuskea rakki! — Davus", komensi hän nuorempaa orjaa, joka laittoi hänen aseitaan järjestykseen, "laahaa hänet hevostalliin ja ripusta hänet siellä kahleisiin. Jos tuo nulikka ei tahdo huvittaa herraansa — niin periköön hänet hitto!"
Poika kavahti seisoalle ja kääri villavaippansa ympärilleen. Davus tempasi hänet mukaansa ulos. Mutta Leo ei huomannut tuon nuoren germanin katsetta, mikä täynnä surmaavaa vihaa häntä esiripun luota tähtäsi.
Pian oli hän hyvällä mielellä taas.
"Huomenna on minulla parempaa seuraa thalamossani kuin nuori hillitsemätön karhu", hän naurahti ja silitteli jälleen tummaa partaansa. "Felicitas! Tässä malja meidän ensimäiselle syleilyllemme!"
Ja hän joi sen pohjaan.
Sitte hän nousi seisoalleen. "En tarvitse enää tukea!" Viitaten vanhemman orjan pois hän astui ikkunan luo ja katseli sieltä ulos.
"Ei niitä ole sataakaan, noita rohkeita barbareja. Mikä hävyttömyys! Ja ainoastaan aniharvat kantavat ampuma-aseita. Ja heidän ryntäysaseensa ovat surkeita kaikki. Moni germanilainen heittonuoli, keihäs ja sotatappara on jo ennenkin mennyt pirstaleiksi sattuessaan minun haarniskaani tai kypärääni. He tulevat juuri sopivaan aikaan. Minä janoon taistelua ja voittoa! — Tuolla alhaalla kaupungin kaduilla on vilkasta liikettä. Severus kokoilee suutarejansa ja kattilanpaikkaajiansa. He eivät toki tule selviämään rivakoista vihollisistaan. Mutta kun tuota vanhusta, joka on olevinaan päällikkö, ankarimmin ahdistetaan — hyvän hetken annan hänen kuitenkin olla pulassa — silloin tahdon ratsujoukkoineni rynnätä esiin ikäänkuin erämaan myrsky ja lakaista heidät pois edestäni. Sitä ennen menen papin luo. Ei yksikään ihminen koko kaupungissa ajattele muuta kuin vallin ulkopuolella olevia barbareja. Siis voin tehdä sen aivan huomiota nostamatta. Papin uhkaus näkyy käyvän jotenkin vaaralliseksi, koska itse tuo pelkurimainen rahasäkkikin neuvoi verisiä keinoja. Hän on minua jo kauvan uhannut, mokoma virsien parkuja. Ensin turvattu asema ja kostoa, sitte voitonriemua ja palkaksi — Felicitas! — Käske valjastaa Pluto-ratsuni!" sanoi hän vanhalle orjalle, "ja auta minut aseisiin".
Vanhus vei sanan pihalle ja palasi takaisin tornikamariin. Tribuno oli jo pannut päähänsä mustalla jouhitöyhdöllä koristetun kypäränsä. Orja kiinnitti soijilla ja hakasilla kauniit terässäärykset sekä punaisen tunican päälle rintahaarniskan, jota monet piirustukset kaunistivat. Leon vyöttäessä miekkaa ympärilleen ja tarttuessa malmikilpeen, jonka keskessä oli pitkä vahva piikki, toi vanhus nurkassa olevasta norsunluurasiasta hienon nahkahihnan, jossa riippui kaksi peräti pientä, mutta kiiltävää esinettä, ja ojensi sen sanaakaan sanomatta, mutta hartaasti rukoilevin katsein herrallensa.
Vyössä oli pieni, inhoittava epäjumalan kuva sekä kapea, hopeainen kotelo.