Muutamia päiviä tämän jälkeen hovi sai hämmästyksekseen uuden todistuksen nuoren kuninkaan pyrkimyksistä itsenäiseksi. Hän kutsui itse kokoon holhoojaneuvoston. Tähän saakka tämä oikeus oli ollut kuningattarella.
Hallitsijatar hämmästyi suuresti, kun sai pojaltaan kutsun saapua tämän huoneeseen, jonne kuningas oli jo kutsunut kokoon joukon valtakuntansa korkeimpia virkamiehiä sekä gootteja että roomalaisia, niiden joukossa myöskin Cassiodoruksen ja Cetheguksen.
Viimemainittu oli ensin päättänyt jäädä pois kokouksesta, ettei hän sinne saapumisellaan tunnustaisi sitä valtaa, jonka nuorukainen oli itselleen anastanut. Hän aavisti, ettei tämä toimenpide ollut suinkaan hyödyksi hänen tuumilleen.
Mutta samalla hänen mieleensä juolahti seikkoja, jotka saivat hänet muuttamaan päätöksensä.
"En saa näyttää vaaralle selkääni, minun täytyy mennä sitä vastaan", puheli hän itsekseen, valmistautuessaan noudattamaan vastenmielistä kutsua.
Hänen saapuessaan kuninkaan huoneeseen, olivat jo kaikki kutsutut läsnä. Hallitsijatar vain oli vielä poissa.
Kun Amalasunta astui sisään, nousi Atalarik — hän oli puettuna pitkäliepeiseen purppura-abollaan, Teoderikin kruunu loisti hänen päässään ja vaipan alla kalisi miekka — valtaistuimeltaan, joka oli esiripulla peitetyn seinäkomeron edessä, meni äitiään vastaan ja talutti hänet toisen korkeamman tuolin ääreen, joka kuitenkin oli vasemmalla puolella. Kun Amalasunta oli istuutunut, sanoi kuningas:
"Kuninkaallinen äitini, urhoolliset gootit, jalot roomalaiset! Me olemme kutsuneet teidät tänne, ilmoittaaksemme teille tahtomme. Tätä valtakuntaa uhkaavat vaarat, jotka vain me, tämän valtakunnan kuningas, voimme torjua."
Sellaista puhetta ei vielä tähän saakka ollut kuultu hänen suustaan. Kaikki vaikenivat hämmästyksestä, Cetheguskin, ollen kyllin viisas. Hän odotti sopivaa tilaisuutta. Lopuksi Cassiodorus alkoi:
"Viisas äitisi ja uskollinen palvelijasi Cassiodorus —"