"Silloin", jatkoi Cassiodorus, "silloin oli roomalaisilla ja roomalaisten ystävillä täysi syy olettaa, että tuleva kuningas oli heidän paras turvansa ja nyt — hallitsijatar-parkani, äiti raukka!"
Valittaen hän lähti ulos.
Rusticiana istui kauan kuin loihdittuna.
Hän näki kaiken, mille hän oli kostonsuunnitelmansa perustanut, horjuvan. Hän vaipui synkkään velttouden tilaan.
Tornien varjot kasvoivat yhä pitemmäksi linnanpihalla, jonne hän tuijotti.
Yht'äkkiä hän heräsi kuullessaan huoneesta reippaita miehen askeleita.
Pelästyneenä hän hypähti pystyyn ja katsahti taakseen. Tulija oli
Cethegus, jonka kasvot olivat kylmät ja synkät, mutta levolliset kuin
jää.
"Cethegus", huudahti huolestunut Rusticiana ja yritti ojentaa tälle kätensä, mutta tämän kylmyys pelästytti häntä.
"Kaikki on hukassa", huokasi hän jääden seisomaan.
"Ei mitään ole hukassa. Nyt on vain toimittava levollisesti, mutta nopeasti."
Cethegus istuutui ja silmäsi ympäri huonetta. Kun hän huomasi olevansa kahden Rusticianan kanssa, pisti hän kätensä toogansa rintapoimuihin.